Huhtikuun treenit

Karhunkierrokseen on kolme viikkoa aikaa ja kohta alkaa keventely kevään päätapahtumaan. Huhtikuu oli aika vaiherikas – sain kevään toisen flunssan ja töissä osui kohdalle jäätävä työputki. Flunssan osalta selvisin onneksi muutamalla päivällä, mutta jouduin jättämään Averian maratonin väliin. Toinen flunssa sai lisäksi aikaan sen, että…

Treeniviikon rytmitys

Treeniviikon rytmitys aiheuttaa helposti paljon päänvaivaa. Miten viikon treenit olisi hyvä rytmittää, jotta viikosta tulisi tasapainoinen ja siinä olisi myös tarpeeksi palauttavia päiviä? Ja toisaalta, miten kannattaisi treenata viikosta toiseen, jotta harjoittelusta tulisi nousujohteista ja kehittävää? Olen harrastanut juoksua 10 vuotta, mutta nämä kysymykset mietityttävät…

Hiihtoa, hiihtoa!

Tänään on alle kolme kuukautta Karhunkierroksen starttiin. Omat treenit ovat päässeet ihan hyvään vauhtiin maratonin jälkeen. Yksi tavoitteeni tälle keväälle on treenata aiempaa monipuolisemmin. En siis hae treenimäärien kasvua välttämättä juoksukilometrejä lisäämällä, vaan ottamalla uusia lajeja juoksun rinnalle. Viime viikkoon mahtui vähän uintia, vesijuoksua, joogaa,…

Miten paransin maratonaikaani 40 minuuttia vuodessa

Ensi sunnuntaina juoksen kymmenennen maratonini, Marrakechin maratonilla Marokossa! Maraton on juoksijalle aina erityinen tapahtuma ja kymmenenteen maratoniin liittyy tietysti erityistä juhlan tuntua. En ole enää ihan aloittelija, vaan ehkä jopa suhteellisen kokenut maratoonari. Nyt onkin hyvä katsoa hieman taaksepäin omaan maratonhistoriaani. Vuonna 2015 juoksin kolmannen…

Viimeistely ultralle

Kolme yötä Joensuuhun on! Joensuu Night Run, JNR, on 12 tunnin yöjuoksu sisäradalla Joensuu Areenalla. Kisa alkaa lauantaina klo 20, ja se juostaan reilun 325 m pituisella radalla. Juoksusuuntaa vaihdetaan kolmen tunnin välein ja kahden vuoden takaa muistan, että suunnanvaihto on aina tosi juhlava hetki…

Miten kova juoksuviikko sujui?

Ma 18.9. Lepopäivä. Yöunet jäävät väliin, sillä juuri pennuistaan luopunut kissaemomme herää elämöimään ennen aamuviittä. En tietenkään enää saa unta. Ainoat keinot herätä olisivat aamulenkki, jooga tai kylmä suihku. Valitsen joogan, sillä takareisissä on tuntunut kireyttä. Ehdin joogata vartin ja se herättää kroppaa kivasti. Illalla…

Kun juoksu ei kulje

Terkkuja tiistain vauhtikestävyyslenkiltä! Eilen ei juoksu kulkenut sitten yhtään. Ohjelmassa oli juoksua 8-10 km, jossa 6 km juoksua ns. maratonvauhdilla. Kolme viikkoa sitten sama lenkki, sama reitti, ja vk-osuus meni 5:19 min/km keskivauhdilla ja 162 keskisykkeellä. Nyt meni sama osuus 5:37 min/km ja 167 keskisykkeellä.…

Ratapitkis

Miten sun treeniviikkosi on sujunut? Mulla meni viikon juoksut aivan pieleen, kun jo viime viikolla alkoi flunssa ja parantelin sitä useamman päivän. Lenkille ei ollut menemistä ja ilman flunssaakin oli rankka viikko, kun tielle osui kaikenlaista säätöä. Elämä on! Perjantaina oli jo suht terve olo…

Ultrajuoksuharjoittelu

Moni haaveilee ultrajuoksukisaan osallistumisesta ja pohtii, miten ultraan tulisi harjoitella. Ultrajuoksun aloittavilla on yleensä takana useampi maraton ja kaivataan lisää haasteita. Itse osallistuin ensimmäiseen ultrajuoksuuni marraskuussa 2015 Joensuu Night Runilla. Siellä juostaan reilun 325 metrin sisärataa hallissa klo 20-08. Tunnelma tuossa kisassa on täysin ainutlaatuinen…

Harrastelija otti juoksuvalmentajan

Jännää kerrottavaa: otin itselleni juoksuvalmentajan! Olen osallistumassa marraskuun alussa toista kertaa Joensuu Night Runiin, 12 tunnin ultrajuoksukisaan. Vuonna 2015 juoksin siellä 101,9 km ja nyt haaveilen aiemman tulokseni parantamisesta. Tavoite on kova ja seuraavat pari kuukautta pitäisi osata tehdä oikeita asioita. Tiedän, että tuloksia tulee…