Kainuu Trail 2024 – kisoista hurjin

Vuoden 2024 Kainuu Trail Hossan kansallispuistossa jää monelle kisaajalle mieleen ikimuistoisena: ensin tuntikausien helle, sitten iltapäivällä minuuteissa iskenyt myrsky, jonka johdosta kisa keskeytettiin.

Osallistuin Kainuu Trailin 55 km matkalle niin sanotusti vanhoilla pohjilla. Olen juossut alkuvuoden aikana keskimäärin vain noin 100 km kuussa. Arvioin polkukisavauhtini olevan noin 10 min/km, mikä osui täsmälleen oikeaan. Olen usein onnistunut arvioimaan kisavauhtini realistisesti – 16 vuoden juoksuharrastus on tuonut tältä osin vahvan itsetuntemuksen omasta päivän kunnosta.

Sääennuste lupasi kisaan hellettä ja iltapäivällä ukkosta. Kisastartti 55 km:lle oli klo 8 ja kävin heittämässä reissukaverit Outin ja Tommin kuudeksi 78 km starttiin. Mittari näytti jo tällöin +21.

Tavoitteena hyvä kisafiilis

Koska kisavauhtini ei tulisi olemaan kummoinen, olin asettanut itselleni kisan tärkeimmäksi tavoitteeksi juosta hyvällä fiiliksellä koko matkan. Siitäkin minulla oli kokemusta, että synkät fiilikset valtaavat kisan aikana mielen ja juoksu tuntuu tahkoamiselta.

Huonot fiilikset kisassa johtuvat usein heikosta energiasta ja nesteytyksestä. Kunhan saisin pidettyä nämä asiat kuosissa, hyvän fiiliksen eteen on jo paljon tehty. Teinkin ennen kisaa huolellisen neste- ja energiasuunnitelman ja nautin extramäärän suolaa heti kisan alkupuolella, jotta nesteet eivät tulisi kehosta läpi.

Ja uskomatonta – juoksin koko ajan todella hyvällä fiiliksellä. Maltoin lähteä rauhassa liikkeelle eikä minulla ollut koko kisan aikana mitään ongelmia. Helle oli raaka ja kuumuus todella tuntui kehossa, mutta onneksi kisareitti kulki paljolti varjossa. Hyödynsin reitin lukuisat vesipaikat pään, lippiksen ja t-paidan kasteluun.

Kisareitti oli ihana. Helposti juostavaa neulaspolkua oli paljon. Juoksin pitkiä pätkiä aivan yksin eikä edes tällöin tullut huonoja ajatuksia. Polku-ultra on kuin pitkä meditaatio: pää tyhjenee muista asioista eikä kisassa ajattele oikeastaan muuta kuin mitä juuri söin, mitä join, mitä syön ja juon seuraavaksi ja milloin, millainen maasto on alla, mihin asetan jalkani juostessa, millainen fiilis on kehossa, nouseeko syke liikaa, pitääkö hidastaa vai annanko jalkojen rullata.

Hurja iltapäivän käänne – myrsky ja keskeytetty kisa

Kukaan ei voinut arvata etukäteen, millaisen käänteen kisa saisi iltapäivällä. Helle oli jatkunut aamusta asti ja ennätin juuri lähteä 42 km huollosta Kokalmuksesta, joka oli 55 km reitin eteläisin piste. Keli oli jo muuttunut pilviseksi. Sillalla näin tummien pilvien vyöryvän vauhdilla kohti Hossaa.

Jatkoin juoksua ja ennätin juuri laittaa juoksukavereille videon, jossa kerroin, että alkoi tuulla älyttömästi ja että mun pitää päästä pois täältä. Ja yhtäkkiä hurja syöksyvirtaus oli yllä. Olin yksin keskellä metsää ja suuret männyt huojuivat ja natisivat ympärillä. Kuulin puiden kaatuvan rytisten ympärillä. Ei onneksi aivan vieressä, mutta katselin kauhuissani latvoihin, mikä puu mahtaisi kaatua seuraavaksi ja ennättäisinkö pois alta.

Epäröin hetken, käännynkö takaisin 42 km huoltoon, mutta en uskaltanut. Myrsky tuli juuri siitä suunnasta, josta olin lähtenyt. Jatkoin juoksua peloissani ja vauhtia kiristäen. Sade yltyi ja olin hetkessä likomärkä. Pohkeet alkoivat kramppailla, mitä minulla ei ole koskaan tapahtunut.

Laitoin kuoritakin ylle ja pääsin hieman suojaisampaan osaan reittiä. Tuoreeltaan kaatuneita puita näkyi ympärillä. Reilun kilometrin jälkeen tuli vastaan huussi, jonne menin pitämään myrskyä ja tasaamaan panikoituneen hengityksen.

Pahin myrskyrintama meni nopeasti ohi. Sade jatkui kovana ja jatkoin matkaa. Vaihdoin lippiksen buffiin ja laitoin hanskat käteen – onnen kaupalla olin ottanut nämä mukaan pakollisen lämpökerrastopaidan ja kuoritakin lisäksi. Ikinä ei voi todellakaan tietää, miten sää yllättää polkukisassa.

Rauhoittuani minulla ei ollut mitään hätää. Fiilistelin jo, että maaliinhan tässä tullaan, matkaakin oli jäljellä enää 9 km. Sitten kohtasin toisen juoksijan, joka puhui puhelimessa ja osoitti kädellä minut pysähtymään. Hän kertoi, että järjestäjät ovat keskeyttäneet kisan.

Motissa huollossa

Saimme ohjeen hakeutua lähimpään huoltoon, Iso-Valkeaiseen, jossa oli ollut 55 km matkalla 8,8 km ja 34,9 km huolto. Kolme muuta juoksijaa liittyi seuraamme ja marssimme sateessa huoltoon kuin sormuksen ritarit konsanaan. Metsä ympärillä näytti hurjalta, kaatuneita puita oli joka puolella.

Saavuimme huoltoon ja siellä olivat huoltajat ja muutama ulkoilija. Puita oli kaatunut autojen päälle ja tilanne oli epätodellinen. Kulkuani seuranneet puolisoni ja ystäväni olivat huomanneet tulosseurannasta GPS-pallurani lähteneen väärään suuntaan, mutta en saanut ilmoitettua heille tilanteesta, kun iPhone ei totellut kosteilla sormilla. Lopulta sain puhelimen toimimaan ja ilmoitettua, että olin turvassa.

Tie huoltopisteelle oli poikki kaatuneista puista ja odotimme vain. Vaihdoin kuivan paidan ylle ja kietouduin avaruuslakanaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Tästä huolimatta horkka alkoi iskeä. Melko pian pelastuslaitos saapui paikalle ja ammattitaitoiset metsurit raivasivat tien auki. Noin tunnin odotuksen jälkeen saimme kyydin Hossan luontokeskukseen, josta sähköt olivat poikki (kuten ilmeisesti koko Kainuusta).

Osa 78 km juoksijoista oli jäänyt mottiin reitin eteläpään laavulle ja samaiselle huoltopisteelle, josta olin ehtinyt lähteä ennen myrskyn saapumista. Heillä kesti useampi tunti päästä pois maastosta raivaustöiden vuoksi, mutta onneksi kaikki saapuivat kisakeskukseen suht hyvävointisina.

Kisanälkä

Ehdin juosta kisassa reilut 46 km, ajassa tämä teki 7 h 45 min. Kainuu Trailista ja Hossasta jäi upeat ja hurjat kisamuistot. En ole koskaan kokenut vastaavaa myrskyä tai pelännyt niin paljon kuin siinä hetkessä keskellä metsää. Oli tärkeää huomata, että pystyin toimimaan järkevästi pelosta huolimatta. Oli tuurista kiinni, ettei puu kaatunut siinä päälle.

Keskeytynyt kisa toki vähän harmittaa, kun kisa meni niin loistavilla fiiliksillä. Mutta uusia kisoja tulee ja turvallisuus on aina numero yksi. Olen kiitollinen siitä, ettei täällä käynyt kenellekään mitään pahempaa. Kisa oli jälleen kerran osoitus siitä, että ihminen on luonnonvoimien edessä pieni. Liian usein tämä unohtuu.