Hellesiedätystä pyöräillen Ahvenanmaalla

Juoksijalla on hyvä olla jokin oheislaji monipuolisen treenin varmistamiseksi ja rasitusvammojen välttämiseksi. Itse olen löytänyt oheislajiksi pyöräilyn. Pyöräily on ollut minulle erityisen tärkeää tänä keväänä, kun sain kevättalvella takareiteen vamman enkä päässyt kuntoutusvaiheessa juoksemaan kovin paljon. Pyöräilyä jalka kesti ongelmitta ja sain tehtyä peruskestävyystreenejä fillarilla.…

Kaksi jalkaa ilmassa

Kymmenen kuukauden juoksukuulumiset

Hei juoksukaverini! Anteeksi kun en ole kirjoittanut sinulle pitkään aikaan. Viime syksy toi mukanaan työrintamalla isoja uusia kuvioita ja kun edellisestä blogitekstistä oli kulunut aikaa ensin pari kuukautta, sitten neljä kuukautta, sitten puoli vuotta, niin oli vaikeaa palata takaisin kirjoittamisen pariin. Juoksijana ehkä ymmärrät tämän…

Gravel Porvoossa

Uusia treenireittejä – koukuttava Veloviewer

Olen aina rakastanut karttoja. Voisin viettää tuntikausia karttoja tutkaillen, oli kyse sitten maailmankartastosta, kaupunkikartoista tai maastokartoista. Vielä parempaa on, kun pääsee yhdistämään karttaintoilun treenaamiseen! Lenkkireittien suunnittelu ja uusien paikkojen näkeminen on osa kestävyysliikunnan riemua. Juosten ja pyöräillen tulee käytyä paikoissa, joihin ei olisi muutoin päätynyt.…

NUTS Virtual Race 37 km Pallastunturilla

Kilpisjärven vaelluksen jälkeen päätin osallistua jälleen NUTS Virtual Raceen. Olen osallistunut myös aiempiin virtuaalikisoihin pääsiäisviikonloppuna ja kesäkuun alussa. Omatoimiset virtuaalikisat korvasivat koronaviruksen vuoksi peruuntunutta NUTS Karhunkierrosta sekä NUTS Ylläs Pallasta. Kesän aikana koronarajoitukset höllentyivät sen verran, että Ylläs-Pallaksen perusmatka eli satamailinen järjestettiin. Perusmatka starttasi perjantaina…

Neljän päivän perhevaellus Kilpisjärvellä

Kun Lapin hulluus iskee, on päästävä joka vuosi pohjoiseen. Niinpä perheen kesälomamatka suuntautui jälleen Lappiin. Tällä kertaa teimme Kilpisjärvellä neljän päivän vaelluksen. Oli upea reissu – ihanaa, että meillä on Suomessa sellaisia maisemia kuin Lapissa! Vaelluksen jälkeen mökkeilimme vielä pari päivää Särkijärven majoilla Muoniossa ja…

Lomaviikko Kreetalla

Lasten syyslomaviikko antaa aikuisillekin tauon syksyn kiireistä. Tänä syksynä nelihenkisen perheemme lomakohteeksi valikoitui Kreeta. Aiemmin olemme lomailleet Espanjassa ja Kroatiassa, ja nyt halusimme ottaa varmemman päälle säiden osalta. Siispä Välimerelle ja lento Haniaan. Tykkäämme matkustaa omatoimisesti ja viime joulun aikaan käytin aikaa lentojen ja majoituksen…

Ruskaviikonloppu Kivesvaaralla

Täytin lauantaina 43 vuotta ja syntymäpäivään osui erityisen kivaa ajanvietettä, kun kokoonnuimme naisporukalla Kainuuseen Paltamon Kivesvaaralle mökkiviikonloppua viettämään. Alun perin juoksu on tuonut meidät yhteen ja vaikka olemme keskenämme ihan erilaisia, olemme kuitenkin samanlaisia. Rakastamme kaikki juoksua. Nuorena minulla oli vain pari läheistä ystävää, ja…

Aina voi juosta kevyesti

Vietimme syyslomaviikon perheen kanssa Espanjan Aurinkorannikolla. Olimme ensin kuusi päivää Nerjassa, pienellä viehättävällä paikkakunnalla Málagasta itään, sitten vielä kolme päivää Málagassa. Olin miettinyt etukäteen, että juoksisin lomalla jotakuinkin joka päivä ja tekisin sauvakävely-/juoksuretkiä läheisille vuorille. Mutta sitten ei huvittanutkaan juosta. Tuntui vaan kivalta olla perheen…

Juosten tunturissa osa 2

Vietimme heinäkuun viimeisen viikon perheen kanssa Lapissa, Inarissa. Tein kaksi mahtavaa polkupitkistä tuntureilla, joista ensimmäisestä kerroin edellisessä postauksessa. Toisella pitkiksellä pääsin jo lappilaiseen erämaahan. Muotkatunturit, Jeageloaivi Perjantai oli viimeinen päivä Inarissa ja jälleen olisi juoksua ohjelmassa. Olimme vuonna 2002 (!) vaeltamassa Muotkatuntureilla ja sinne olisi…

Juosten tunturissa osa 1

Vietimme viimeisen kesälomaviikon mökkeillen Inarissa. Oli mahtavaa irrottautua arjesta ja viettää yksinkertaista elämää Inarijärven rannalla. Mökissä oli sähköt ja keittiön perustarvikkeet löytyivät, mutta vesi piti kantaa järvestä ja asioilla käytiin ulkohuussissa. Yllättävän hyvin pärjäsimme ilman juoksevaa vettä, etenkin kun järvivesi oli tosi lämmintä. Mulla piti…