Liiku väsyneenäkin, mutta älä liikaa

Olen harrastanut juoksua yli 12 vuotta, joista viimeiset neljä vuotta olen harrastanut tasapainoisen treenimäärän hakemista. Rakastan juoksua ja arjessa juoksu on ollut henkireikäni, mutta välillä on tuntunut, että henkireikäänkin voi upota! Kyse on ennen kaikkea sopivasta kokonaiskuormituksesta. Työni on sen luonteista, että tietyt viikot vuodesta…

Juoksu on sosiaalinen laji

Juoksua pidetään yksinäisenä lajina. Minulle juoksu on ollut kuitenkin sosiaalinen laji vuodesta 2015 lähtien. Olin juossut yksin kuusi vuotta (vain yksi hyvä ystäväni harrasti myös juoksua) eikä tämä sinänsä haitannut, vaikka juoksutapahtumissa oli joskus haikeaa katsella juoksevia kaveriporukoita. Tammikuussa 2015 osallistuin Kestävyyttä Pintakaasulla 24/7 -Facebook-ryhmän…

Maratonennätyksen tavoittelua – parivalmennuksessa!

Kun jokin idea tai tavoite alkaa kyteä mielessä, siitä kannattaa puhua ääneen. Ääneen puhuminen tekee tavoitteesta konkreettisen ja yleensä aina löytyy joku, joka innostuu samasta tavoitteesta ja liittyy kanssakulkijaksi. Minulle näin kävi syyskuussa. Viime vuonna teimme naisporukalla juoksureissun Paavo Nurmi Marathonille ja porukka jäi elämään…