Sohvaperunasta ultrajuoksijaksi – Villen oppeja ultrajuoksuun

Osallistuin tammikuussa Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 -ryhmän juoksuleirille Varalan urheiluopistossa. Leirin avajaisiltana Ville Maksimainen kertoi meille omasta ultrajuoksuharjoittelustaan. Villen matka pitkien polku-ultrien taitajaksi on ollut huikea. Vielä vuonna 2011 Ville oli tyypillinen toimistotyöläis-sohvaperuna – hän ei juurikaan harrastanut liikuntaa, kunto oli heikko ja painoa oli kertynyt.…

Päästä irti tavoitevauhdeista!

Lauantaina minulla oli juoksuohjelmassa vauhtikestävyystreeni. Lämmittelyn jälkeen minun tulisi juosta 30 min vk1-alueella eli omilla sykerajoillani tämä tarkoittaa juoksua 140-152 sykealueella. Aerobinen kynnykseni on 140 eli vk1 juostaan tämän yläpuolella, mutta ei lähelläkään anaerobista kynnystä, joka minulla on 168. Vuosia sitten vietin juoksutreeneissä paljonkin aikaa…

Kympin kisa ja viikon muut treenit

Juoksin eilen lauantaina 10 km kisan Lohjan talvijuoksusarjan neljännessä osakilpailussa. Olen aina kalenterin salliessa käynyt Lohjalla juoksemassa, sillä se on mukavan matkan päässä kotoani ja kympin pikkukisasta saa hyvän kovan treenin ja kuntotason tsekkauksen. Lohjan talvijuoksusarjaa järjestetään marraskuusta maaliskuuhun kerran kuussa. Tapahtuma on pieni ja…

Hyvinvointivalmennus elämänmuutoksen tukena

Hyvinvointivalmennus saatu blogiyhteistyönä. Viime syksynä kaipasin muutosta elämääni. Olin edellisinä kuukausina tehnyt paljon töitä ja treenannut aktiivisesti. Uusi työ oli valtavan innostavaa, mutta en osannut vetää rajoja työnteolle, etenkään ajatusten tasolla. Ajattelin työasioita usein aamusta iltaan ja kuormitin itseni siihen pisteeseen, että tilanne alkoi vähitellen…

Miten juoksuvalmennus muutti harjoitteluani

Tammikuu ja ensimmäinen kuukausi juoksuvalmennusta takana! Treenitunteja kertyi tammikuussa 30 h, joista juoksua ja kävelyä oli 22 h. Juoksu- ja kävelykilometrejä kertyi tammikuun aikana 150. Uintia tammikuussa oli 3 h, voimaharjoittelua reilu 2 h (tätä täytyy selvästi lisätä) ja joogaa niin ikään reilu 2 h.…