NUTS Virtual Race 37 km Pallastunturilla

Kilpisjärven vaelluksen jälkeen päätin osallistua jälleen NUTS Virtual Raceen. Olen osallistunut myös aiempiin virtuaalikisoihin pääsiäisviikonloppuna ja kesäkuun alussa. Omatoimiset virtuaalikisat korvasivat koronaviruksen vuoksi peruuntunutta NUTS Karhunkierrosta sekä NUTS Ylläs Pallasta. Kesän aikana koronarajoitukset höllentyivät sen verran, että Ylläs-Pallaksen perusmatka eli satamailinen järjestettiin. Perusmatka starttasi perjantaina…

Neljän päivän perhevaellus Kilpisjärvellä

Kun Lapin hulluus iskee, on päästävä joka vuosi pohjoiseen. Niinpä perheen kesälomamatka suuntautui jälleen Lappiin. Tällä kertaa teimme Kilpisjärvellä neljän päivän vaelluksen. Oli upea reissu – ihanaa, että meillä on Suomessa sellaisia maisemia kuin Lapissa! Vaelluksen jälkeen mökkeilimme vielä pari päivää Särkijärven majoilla Muoniossa ja…

Alkuvuoden treenit – nousujohteista peruskunnon kasvattelua

Vuotta 2020 on kulunut jo puoli vuotta, käsittämätöntä! Toivotaan toisesta vuosipuoliskosta mahdollisimman tasaista ja tavallista ensimmäiseen verrattuna. Juoksuharrastuksen näkökulmasta koronakriisi toi mukanaan hyviäkin asioita. Alkuvuoden kisakalenterin tyhjennyttyä olen kasvatellut peruskuntoa rauhassa. Normaalisti olen juossut joka vuosi puolen vuoden sisään 2-3 pitkää kisaa (maratoneja tai ultria),…