Ensimmäisen pyöräretken oppeja

Tein elämäni ensimmäisen yön yli -pyöräretken telttaillen viime viikonloppuna Kemiönsaaressa. Oli huippu reissu, maisemat olivat ihanat ja tutustuin moniin hienoihin paikkoihin! Ennen retkeä minulla oli melkoinen säätö varustehankintojen ja pyörän pakkaamisen kanssa. Hankin pyörään runkolaukun (jonka kanssa mahtuu runkoon juomapullo), etuhaarukkalaukut ja ohjaustankoon snack packin…

Juoksuvaellusvarustelua – yö bivyssä

Juoksuvaellus eli fastpacking on laji, joka yhdistää polkujuoksun, kevytretkeilyn ja perinteisen vaeltamisen. Juoksuvaelluksessa edetään lähtökohtaisesti juosten, päivätaipaleet ovat tavallista vaellusta pidempiä ja mukana kannettava retkeilyvarustus on kevyt, jopa 4-6 kg. Innostuin juoksuvaelluksesta luettuani Jenny Toughin kirjan Solo, jossa hän kertoo juoksuvaelluksistaan kuuden mantereen vuoristoissa. Etenemisen…

Kultakeron päällä

Juoksu ja muu elämä

Viime viikonloppuna minun oli määrä juosta Kainuu Traililla Hossassa 55 km polku-ultra. Matkustimme puolison kanssa torstaina pääkaupunkiseudulta Hossaan ja jo samana iltana tunsin oloni vähän omituiseksi. Perjantaiaamuna heräsin kurkkukipuun ja jouduin toteamaan, että tällä kertaa kisatulokseni olisi DNS. Sairastuminen juuri ennen kisaa tietysti harmitti, mutta…