Paavo Nurmi Marathoniin on enää muutama päivä! Kovimmat juoksutreenit ovat paketissa ja odotan kovasti kisaa. Edellisestä maratonistani onkin kulunut melkein kaksi vuotta – edellisen juoksin Tallinnassa syyskuussa 2019.
Tallinnan maraton oli minulle vaikea ja jos takertuisin tähän muistoon, harteilla olisi melkoinen kisapeikko. Onneksi Tallinnasta on jo aikaa ja sen jälkeen olen juossut myös onnistuneita kisoja. Paavolle olen menossa avoimin mielin, hakemaan ennen kaikkea onnistunutta kokonaissuoritusta.
Keventely johtaa superkompensaatioon
Juoksutreenien keventäminen ennen maratonia on sujunut yllättävän helposti. Joskus aiemmin keventely on tuntunut vaikealta. Kun treenaa vähemmän, alkaa helposti ajatella, että kunto romahtaa. (Tähän silmienpyörittely-hymiö.)
Nyt luotan 100-prosenttisesti Pasi-valmentajan osaamiseen ja taitoon tehdä kisakuntoon viimeinen silaus keventelyllä ja oikeanlaisilla viimeistelytreeneillä.
Keventely on tuntunut helpolta myös siksi, että olen viime aikoina pohtinut paljon superkompensaation osuutta juoksukunnon paranemisessa. Superkompensaatiossa keho sopeutuu treenikuormitukseen, minkä seurauksena keho pystyy aiempaa kovempaan suoritukseen. Kunto siis kasvaa.
Superkompensaation saavuttaminen edellyttää nimenomaan palautumista. Uskallan väittää, että suurin osa kuntourheilijoista ei ymmärrä, että kunto kasvaa nimenomaan levossa, ei treenin aikana. Ymmärtämättömyys johtaa siihen, että treenataan koko ajan liikaa, eikä keho pääse missään vaiheessa palautumaan kunnolla. Tällöin kuntokaan ei kasva optimaalisesti.
No, pata kattilaa soimaa. 😀 En voi sanoa itsekään olleeni mikään superkompensaation mallioppilas juoksu-urani aikana. Välillä elämän kokonaiskuormitus on ollut aika kova ja olen siitä huolimatta treenannut paljon. Olen nukkunut huonosti ja treenannut siitä huolimatta.
Nyt suorastaan nautin keventelystä ja annan superkompensaation tehdä työnsä. Luulen kuitenkin, että joudun vielä tulevaisuudessakin palauttelemaan superkompensaation lainalaisuudet mieleeni. Arjen temmellyksessä perusasiat unohtuvat helposti.
Data saa luottamaan kisakuntoon
Odotan lauantain maratonia luottavaisin mielin. Viime päivien treenit ovat sujuneet hyvin ja voi hyvinkin olla, että kuntohuippu ajoittuu sopivasti maratonille.
Myös juoksutreeneistä saamani data tukee tuntemuksiani. Keskiviikolle, 10 päivää ennen maratonia, Pasi oli laittanut mahtavan vauhtikestävyystreenin: 25 min maratonvauhdilla, 10 min puolimaratonvauhdilla ja 5 min kympin vauhdilla. Vauhtiosuuksien välissä oli kahden minuutin palautus, ja alkuun ja loppuun tietysti verryttelyt.
Maratonvauhtisen 25 min osuuden juoksin keskivauhdilla 5:26 min/km ja 159 keskisykkeellä (vk1-alueella). Juoksu tällä vauhdilla ja rasituksella tuntui helpolta ja antoi paljon itseluottamusta kisaan. Heinäkuun laktaattitestistä sain maratonennusteeksi 3 h 55 min, joka tuntuu kisan kynnyksellä varsin realistiselta.
Tänään sunnuntaina juoksin viimeisen, 15 km pituisen pitkiksen ennen maratonia. Pitkiksen keskisyke oli 139 ja keskivauhti 6:30 min/km. Keväällä maantiepitkis meni minulla keskivauhdilla 6:50 min/km, joten vauhdit ovat kehittyneet mallikkaasti.
Keskiviikkona sain muuten toisen koronarokotteen, eikä siitäkään onneksi tullut pahoja oireita. Pistoskohta oli hieman kipeänä ja suu oli tosi outo ja kuiva pari päivää.
Ennen maratonia vielä kolme lenkkiä ja lauantaina sitten juhlapäivä, maraton!