Haastattelin blogiini inspiroivaa ultrajuoksija Maria Westerlundia. Maria on viime vuosina kehittynyt huimasti ultrajuoksussa ja hän juoksi kesäkuussa Liedon rataultrassa 120,5 km. Tulevana viikonloppuna Maria juoksee Kokkola Ultra Runilla ensimmäisen 24 h kisansa. Kyselin Marialta hänen harjoittelustaan ja tavoitteistaan.
Kerro taustastasi ja juoksuhistoriastasi.
Olen 39-vuotias, vaimo, kolmen lapsen äiti ja ammatiltani myyjä. Aloitin juoksun kahdeksan vuotta sitten, vuonna 2013. Nuorin lapseni oli tällöin vuoden ikäinen ja aloitin juoksuharrastuksen ihan nollasta. Nuorena en harrastanut mitään liikuntalajia, mutta koulussa olin hyvä liikunnassa, ja talvisin isä raahasi minua välillä hiihtolenkeille.
Juoksuharrastuksen ensimmäisenä keväänä muistan voittajafiiliksen, kun jaksoin juosta 3 tai 5 km. Kesällä juoksin jo 10 km lenkkejä, ja syksyllä 2013 osallistuin ensimmäiselle puolimaratonilleni, Kaisaniemen juoksuun. Loppuaikani oli 1:47:52 ja silloin tajusin, että voin olla juoksussa oikeasti tosi hyvä, jos vain treenaan. Juoksin ensimmäisen maratonin vuonna 2014 (loppuaika 3:56) ja sen jälkeen halusin kokeilla vielä pidempää matkaa. Olen aina nauttinut siitä, että saan juosta pitkään ja olla monta tuntia yksin, kuulokkeet korvissa ja saa vain mennä.
Milloin kuulit ultrajuoksusta ensimmäisen kerran?
Kävin vuosina 2017-2018 Lohjalla juoksukoulussa ja tutustuin siellä ultrajuoksija Noora Honkalaan, joka toimi juoksukoulun vetäjänä. Noora valmensi minua pari vuotta, mutta lapseni olivat vielä pieniä enkä voinut harjoitella kovin suuria määriä. Juoksin 3-4 kertaa viikossa ja tein kaikki pitkät lenkkini tosi aikaisin viikonloppuisin. Saatoin herätä pitkikselle sunnuntaiaamuna klo 5, joskus jopa klo 4, jotta ehtisin takaisin kotiin lasten herätessä eikä juoksu olisi pois perheajasta.
Milloin juoksit ensimmäisen ultrasi ja miten se meni?
Se oli Masokistin Unelma (100 km) elokuussa 2016. Se meni hyvin ja loppuaikani oli 13 h 4 min. Olin kyllä ihan poikki kisan jälkeen ja palautuminen kesti kauan. Nykyään palaudun paljon nopeammin, kun olen tottunut pitkiin treeneihin ja kisoihin. Vuonna 2017 juoksin jopa kaksi ultraa, Masokistin Unelman uudestaan (loppuaika 11 h 39 min) ja Joensuu Night Runin 12 h (93 km). Lopulta juoksin Masokistin Unelman viisi vuotta putkeen.
Sain lisää kipinää ultrajuoksuharrastukseen, kun tutustuin paremmin Nooraan ja sain tietää enemmän ultrajuoksusta. Kuulin Spartathlonista ja innostuin siitä heti. Päätin, että kun täytän 40, juoksen Spartathlonin, tai haluan ainakin yrittää päästä sinne.
Miten harjoittelusi on muuttunut ultrajuoksuharrastuksen aikana?
Sanonnan mukaan ultrajuoksijaa tehdään 5-7 vuotta. Itse olen edennyt harrastuksessa pitkäjänteisesti ja nyt kuuden vuoden ultrailun jälkeen alkaa tulla tulosta.
Tällä hetkellä olen Jalanjäljen valmennuksessa ja noudatan täsmällisesti Juuso Simpasen tekemää juoksuohjelmaa. Juoksen enemmän määrää kuin aiemmin. Teen 5-6 juoksulenkkiä viikossa ja kilometrejä tulee keskimäärin 80-120 km, joista suurin osa on peruskestävyystreeniä. Maanantait ovat aina lepopäiviä, jolloin teen kehonhuoltoa. Kerran viikossa teen lihaskuntoa oman kehon painolla: 2-3 kierrosta erilaisia perusliikkeitä, kuten kyykkyjä, vatsarutistuksia ja burpeita. Kerran kuussa käyn hierojalla.
Minulla ei ole koskaan ollut vakavampia rasitusvammoja – pitää ihan koputtaa puuta – ja sekin on motivoinut harjoitteluun. Juoksen vaihtelevasti eri lenkkitossuilla enkä käytä yhtä paria kuin maksimissaan 700 km.
Ylläpidän juoksumotivaatiota palauttamalla aina mieleen, miksi olen tähän ryhtynyt. Mietin omia juoksutavoitteitani ja muistutan itseäni, että tämä on tosi tärkeä treeni. Jos jättäisin esimerkiksi pitkän lenkin väliin, en pärjäisi kisoissa. Siitä olen kiitollinen, että koko perhe kannustaa minua harrastuksessani. Puolisoni huoltaa minua kisoissa enkä olisi selviytynyt esimerkiksi Liedon rataultralla ilman huoltajaa.
Juoksit tosiaan kesäkuussa Liedon rataultralla upean tuloksen – kerro lisää kisasta!
Olin etukäteen kauhuissani kisapäivän lämpötilasta, koska hellejuoksut eivät ole vahvuuteni. Minulla ei ollut kisalle erityistä kilometritavoitetta, kunnes kisa-aamuna Seppo (Leinonen) sanoi minulle, että Spartathlonin raja on 110 km ja kannusti ylittämään sen. Seppo neuvoi juoksemaan alussa reippaammin, koska lämpötila tulisi nousemaan päivän aikana. Pohdin, uskaltaisinko lähteä juoksemaan 5:15-5:30 min/km-vauhtia. Onneksi uskalsin. Lopulta juoksin kisassa 120,5 km.
Vaikka Seppo ei valmenna minua, niin jo viime syksynä Joensuussa hän tsemppasi minua, antoi neuvoja ja tarkkaili juoksuani. Liedossa Seppo huusi minulle ensimmäisen tunnin jälkeen ”nyt hiittiä alas” ja mieheni alkoi antaa minulle märkiä pyyhkeitä. Juoksu meni ihan nappiin, kun sain kehon lämpötilaa alas ja kaikki neste ja ravinto upposivat hyvin koko kisan ajan.
Puolisoni toimi huoltajana ja se oli onnistumisen kannalta todella tärkeää. Kun juoksen rataultraa jo tavoitteellisesti, niin kaikki tankkaus kisassa tehdään juosten ja siinä on pakko olla huoltaja. Tein puolisolleni tarkan huoltosuunnitelman, jossa luki mitä otan ja milloin. Se helpotti hirveästi, kun hän tiesi tasan tarkkaan, mitä milloinkin syön ja juon eikä meidän tarvitse kommunikoida kovin paljon. Kuumassa kelissä puolisoni pakotti minut juomaan. Huoltoajankohtina hän käski minun juosta lötköpullon kanssa vähintään kaksi kierrosta ja juoda tänä aikana kunnolla.
Mitkä ovat vahvuutesi juoksijana?
Vahvuuksiani ovat pitkäjänteisyys ja päättäväisyys – en luovuta helposti ja menen sisulla eteenpäin. Varmaan myös se on vahvuus, ettei minulla ole ollut pahemmin ongelmia vatsan kanssa tai vammoja.
Entä heikkoutesi, missä haluaisit kehittyä?
Haluaisin saada lisää vauhtikestävyyttä. Haluan saada hyviä juoksutuloksia eli parannettua kisojen kilometrimääriä ja loppuaikaa. Minulla olisi tänä vuonna viimeinen mahdollisuus yrittää rikkoa Suomen 12 h ennätys N35-ikäsarjassa. Nyt Liedossahan juoksin 120,5 km ja Teija Honkosen ennätykseen olisi matkaa reilut 6 km.
Selkeä heikkouteni on, ettei minulla ole vielä kokemusta 24 h kisoista. Nythän minulla on ensimmäinen 24 h kisa lauantaina Kokkolassa. Tarvitsen niistä kokemusta ennen kuin lähden Spartathloniin, koska en tiedä mitä esimerkiksi syön vuorokauden juoksussa.
Unelmoit siis Spartathlonille osallistumisesta?
Kyllä, se on unelmani. Pääsen osallistumaan tammikuun arvontaan Liedon rataultran tuloksella. Sepon mukaan on hyvin todennäköistä päästä kisaan. Kuulemma kaikki suomalaiset, jotka ovat hakeneet kisaan ja täyttäneet valintakriteerit, ovat päässeet osallistumaan. Ajattelimme perheen kanssa yhdistää kisan yhteiseen lomamatkaamme.
Olisiko sinulla terveisiä blogini lukijoille, jotka haaveilevat ultrasta tai haluaisivat kehittyä juoksussa?
Jos sinulla on unelmia, niin pitää yrittää saavuttaa niitä ja uskoa itseensä. Unelmien saavuttaminen vaatii kovasti töitä, mutta pitkäjänteisyys ja sitoutuminen palkitsevat. Talven pimeydessä lenkille lähteminen on minullekin välillä vastenmielistä. Sitten lähden hammasta purren, tuulee ja sataa räntää ja kysyn itseltäni, miksi ihmeessä teen tätä. Siksi, kun haluan sinne Spartathlonille.
Kerran tein treenin kaatosateessa urheilukentällä ja ajattelin, että tämä on ihan hullujen hommaa. Keväällä Liedon rataultraan valmistautuessani juoksin myös kaikki pitkikset radalla. Saatoin kiertää rataa 6-7 tuntia. Kerran treenin aikana tuli fiilis, että minun on pakko päästä sieltä pois, en kestä enää, voin mennä juoksemaan minne tahansa muualle kuin jäädä tänne radalle. Sitten muistin, että minullahan on radan vieressä kylmäkassi ja eväät ja polkupyöräkin, että en voi mennä täältä mihinkään. Onneksi tällaisia fiiliksiä tulee tosi harvoin!
