Vantaan maraton juostiin lauantaina ja minulla oli suuri kunnia osallistua puolimaratonille kahden tunnin jäniksenä!
Olin keväällä kysellyt Vantaan maratonin kisaorganisaattoreilta, olisiko siellä paikkaa 4:30 jänikselle maratonilla. Vastatarjous tuli puolikkaalle ja 2 h oli selvä valinta aikatavoitteeksi. Olin juossut keväällä oman puolikkaan ennätykseni 1:47 ja 2 h tuntui sopivalta, siihen pääsisin varmastikin melko helposti.
En ole aiemmin ollut jänistelyhommissa, joten kyllähän se vähän jännitti. Mitä jos loppuaika painuisi 2:02:een? Mitä jos en osaakaan juosta tasaisesti?
Lisäksi päivän kunto tuntui kuitenkin vähän arvoitukselta. Ehkä kahden tunnin alitus ei olisikaan ihan peruskauraa, kuten olin luullut. Mitä jos osuukin kohdalle sellainen päivä, ettei juoksu vaan kulje?
Vauhtikestävyyttä olen kyllä tehnyt tänä syksynä säännöllisemmin kuin koskaan. Jarin tekemässä juoksuohjelmassa on ollut viikoittain vk-treenejä, mutta ei niissä kovin kepeästi ole askel noussut.
Kisan lähestyessä ehdinkin jo kuvitella, että kahden tunnin porukassa itse jänis puuskuttaa niin paljon, että pystyy korkeintaan elehdinnällä kannustamaan juoksijoita eteenpäin.
Jäniksenä ollessa vauhti pitää osata jakaa tasaisesti ja varata tarpeeksi aikaa huoltopisteille. Ja pitää olla sosiaalinen! Olen juoksukisoissa yleensä aika keskittynyt omaan suoritukseen, mutta nyt piti tietenkin tsempata muita ja pitää hyvää fiilistä yllä.
No, aika puskista tämä kahden tunnin pupu sitten tuli: virallinen bruttoaika oli 1:59:59! Aika tarkkaa puuhaa, etten sanoisi :). Samassa kahden tunnin porukassa oli pupukaverina Timo, joka oli onneksi kokenut jänistelijä. Näin sitä maileri ja ultraajakin voivat löytää toisensa samalta matkalta!
Timolla oli tavoiteväliajat paperilla jokaiselle kilometrille, ja matkan edetessä olimme n. 40-50 sekuntia kokonaistavoiteaikaa edellä. Kelloa katsottiin tiiviisti ja välillä vaihdettiin vaivihkaisia viestejä hidastamisesta, jos meinattiin keulia.
Timo käski juoksijoita juomaan joka juomapisteellä ja porukka taisi totella, sen verran kovaääninen käsky oli! Minä puolestani käskin porukkaa juoksemaan hartiat rentoina ja hengittämään kunnolla.
Jossain vaiheessa juoksun loppupuolella eräs KPK:lainen juoksi ohitsemme ja sanoi, että joku juoksija ei ollut nähnyt kahden tunnin jäniksiä ollenkaan ja oli miettinyt keskeytystä. Tämä jäi vähän kaihertamaan. Alun ruuhkaa piti ottaa kiinni ja voi olla, että joku jäi siinä jälkeen, tai ei ollut ollenkaan huomannut meitä.
Kun pari kilsaa oli enää jäljellä, laskin, että nyt on vähän varaa hidastaa ja päästin Timon edelle. Tsemppasin siinä paria juoksijaa ja juoksin yhden sinnikkään puolimaratoonarin vierellä maaliin saakka. Pukkarissa hän tuli kiittelemään, että ei olisi ilman minua jaksanut juosta alle kahteen tuntiin.
Ja kyllä siellä ennätyksiäkin tuli ja nähtiin ilon kyyneliä maalissa!
Jänistelystä jäi mahtava fiilis ja tuntui mielettömän upealta auttaa toisia pääsemään tavoitteeseensa. Omalta kannalta kisa meni aivan nappiin: juoksu tuntui helpolta koko ajan ja keskisyke oli 158. (Ikinä juokse noin tasaista ja vaivatonta veekootreeniä.)
Vantaan maraton on huipputapahtuma – ison kisan tunnelma, mukava tasainen reitti ja kelikin oli mitä parhain. Lämmin kiitos Vantaan maratonin järjestäjille, että sain toimia jäniksenä!
