Kroatian poluilla

Lomailimme syys-lokakuun vaihteessa perheen kanssa Kroatian auringossa. Kroatia valikoitui alun perin matkakohteeksi, kun 10-vuotias tytär alkoi talvella puhua, että haluaisi jonnekin snorklailemaan.

Päädyimme Makarskaan, joka sijaitsee n. 60 km Splitistä etelään Adrianmeren rannikolla. Rannikkoseutua sanotaan myös Makarskan Rivieraksi ja se nimi oli kyllä ansaittu: rannikolla on pieniä viehättäviä rantakyliä ja rantaa silmän kantamattomiin. Makarska on tuon seudun paikkakunnista suurin.

Kroatian kirkkaat vedet ovat mitä upeimmat snorklailuun, ja paikan päällä kävi ilmi, että Kroatiassa on myös mahtavat olosuhteet polkujuoksuun vuoristoisissa maastoissa. Onneksi olin ottanut polkukengät, juoksuliivin ja sauvat mukaan!

Juoksua ja patikointia kertyikin seitsemän päivän aikana n. 75 km ja kilometrit kertyivät kuin varkain. Heti ensimmäisenä kokonaisena päivänä löysin kunnon polkua huikean merimaiseman äärestä. Maisemat olivat sykähdyttävän hienot ja päädyin upeaan, rauhalliseen merenpoukamaan – joka osoittautuikin sitten nudistirannaksi. En jäänyt uimaan 😊.

Toisena päivänä tein lyhyen pk-lenkin lähimaastossa. Makarskassa maasto lähtee kohoamaan jyrkästi lähes merenrannasta. Meidän majoituksemme oli n. 50 m merenpinnan yläpuolella ja kotikatuamme ylöspäin kulkemalla pääsi patikointipolulle, joka vei merkittyä reittiä yli 1400 m korkeuteen.

Juoksin ylös ja sitten alas asuinalueen katuja ja alamäissä pääsi pudottelemaan reipasta vauhtia alaspäin. Seuraavana päivänä tuntui penikoissa, että iskutusta on tullut.

Sunnuntaina oli 3 h pitkiksen aika. Lähdin aamuyhdeksän aikaan juoksemaan, koska lämpötila kohoaisi päivän aikana hellelukemiin. Mukana juoksuliivissä oli 2 l juotavaa, muutama geeli ja suolaa. Juoksin merenrantaa 12 km etelään ja saman verran takaisin. Matkan varrelle osui niin karua patikointipolkua kuin viehättävien pikkukaupunkien rantabulevardeja lukuisine kahviloineen. Juoksuturismia parhaimmillaan!

Lomalla tuntuu, että keho palautuu kovasta treenistä nopeammin, kun ei ole muuta arjen kuormitusta. Niinpä maanantaina tein tiedusteluretken patikointipolulle. Tunkkasin 45 min sauvoilla ylös ja hölköttelin alas sen minkä uskalsin. Keskipäivän kuumuus tuntui mahtavalta ja lenkin jälkeen maistui uinti, ruoka ja olut!

Keskiviikkona oli sitten The Retken aika. Tarkoitus oli huiputtaa Vosacin vuori, jolla oli korkeutta 1422 m. Kunnon ruoka- ja juomahuolto mukaan ja matkaan ennen aamukahdeksaa. Aurinko oli vasta nousemassa vuorten takaa ja sai patikoida ihanassa yksinäisyydessä. Toki se myös tarkoitti, että varovainen pitäisi olla, kun ei ollut kaveria mukana.

Hyvän matkaa ylös päästyäni olikin aika viileää, ja onneksi oli pitkähihainen mukana. Maisemia piti tietenkin pysähtyä ihailemaan ja päivän puuhiin heräilevä Makarskan Riviera näytti upealta ylhäältä vuorenrinteeltä. Reitti oli hyvin merkitty ja parin tunnin jälkeen pääsin määränpäähän. Vosac oli huiputettu!

Sauvat olivat tuolla ihan ehdottomat ja ajattelin, että kyllä kulkisi juoksu polku-ultrilla ihan eri tavalla, jos saisi säännöllisesti tuollaista mäkitreeniä – kaksi tuntia yhtäjaksoista tunkkausta ylös.

Sitten piti tietenkin tulla samaa reittiä takaisin. Juoksin kevyellä ja reippaalla vuorikauriin askeleella alas, jalat hakivat taitavasti tasapainoa kivikkoisella ja kapealla polulla, olo oli voimakas.

Siis mielikuvissa.

Todellisuudessa jouduin tulemaan alas melko varovasti ja vain muutamissa kohdissa uskalsin hölkätä. Ei huvittanut taittaa nilkkaansa tai lentää persiilleen pikkukivien vieriessä jalkojen alta. Paluumatka alaspäin oli melkein yhtä hidas kuin ylös tunkkaaminen. Mutta ehjänä pääsin perille ja nyt oli hyvä ottaa perheen kanssa rennosti loppupäivä!

Torstaina tein vielä yhden merenrantalenkin. Ajoimme autolla hienolle Punta Ratan rannalle snorklaamaan ja sieltä oli sopivat 13 km Makarskaan, jonka siis juoksin.

Oli kuuma iltapäivä ja onneksi oli rahaa mukana juotavan ostamiseen. Muutoin olisi käynyt klassinen juoksuturistin uupuminen ja nestehukka, ja melkein kävikin. ”Sehän on vain 13 km”. Koitin juosta vauhdikkaammin, mutta niistä vauhdeista ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa.

Lomakohteena Makarska oli meidän perheellemme täydellinen. Upeat uinti- ja snorklausmahdollisuudet ja kävelymatkan päässä hienoja vuoripolkuja oman patikointivimman sammuttamiseen.

Muu perhe ei ollut kiinnostunut retkistä vuorille, enkä viitsinyt heitä sinne raahata. Mutta reitit olivat sen verran turvalliset, että sinne uskalsi mennä yksinkin, ja mies ja lapset relasivat sillä välin altaalla.

Maisemat olivat upeammat kuin mitä etukäteen ymmärsinkään. Vuoret olivat todella vaikuttavat ja ylhäältä avautui mielettömät näkymät Adrianmerelle. Ja merenrantalenkit rantakaupungista toiseen olivat sykähdyttäviä.

Myös lämpötila oli lokakuun alussa oikein sopiva, päivisin +23 ja iltaisin +13. Kertaakaan ei satanut. Ainoa huono puoli Makarskassa olivat yötä päivää tunnin välein soivat kirkonkellot, roomalaiskatolisia kun ovat. Mutta siihenkin tottui ja korvatulpat auttoivat nukkumaan öisin :).

Onneksi on perhe, joka tukee juoksuharrastusta. Kukaan ei katso kieroon, kun juoksen lomallakin, eikä kysy, että pitääkö sitä koko ajan juosta. Kun on elämäntapajuoksija, niin lenkkarit kulkevat joka paikkaan.

Ja vaikka tuli juostua melkein joka päivä, jäi suurin osa ajasta muuhun tekemiseen ja perheen kanssa yhdessäoloon. Yhtenä päivänä muun muassa kävimme Bosnia-Herzegovinan puolella Kravican kansallispuistossa, jossa oli hienoja vesiputouksia.

Makarskassa sai kyllä aurinkoa ja turkoosia terapiaa syksyn sateiden varalle. Juoksu on ihan paras tapa tutustua paikkoihin ulkomaan reissuilla!