Juoksin lauantaina puolimaratonin Hämeenlinnan kaupunkimaratonilla loppuaikaan 1:53, mikä oikeutti N45-sarjan kolmanteen sijaan ja podiumille! Palkintopallille pääseminen on minulle harvinaista herkkua.
Hämeenlinnan puolikas ajoittui juuri sopivasti kolme viikkoa ennen Paavo Nurmi Marathonia. Voisin juosta puolikkaan maksimisuorituksena ja ehtisin palautua kisasta mainiosti maratoniin mennessä. Ehkäpä kokisin jopa superkompensaation, jossa juoksukunto nousee suorituksen ansiosta kisaa edeltävää tasoa korkeammalle.
Puolikas starttasi klo 14, joten pääsisimme juoksemaan iltapäivän helteessä. Lämmintä oli +23 astetta, mutta olin onneksi tehnyt heinäkuun aikana useita hellelenkkejä ja sopeutunut ainakin osittain helteessä juoksemiseen. Helteeseen varautuakseni join paljon kisaa edeltävänä päivänä ja kisapäivän aamuna. Sipsien syöminen edellisenä iltana kuuluu myös kisarutiineihini, jotta kehossa on suolaa mitä hikoilla pois. 😊
Huoltopisteitä kisassa oli neljä ja suunnittelin juovani vähintään kaksi mukia joka huoltopisteellä. Otin kisaan mukaan myös merisuolaa ja kaksi energiageeliä.
Viimeaikaisten treenien pohjalta arvelin, että puolimaratonin loppuaikani asettuisi jonnekin 1:50-1:55 väliin, mikä tarkoittaisi 5:15-5:25 min/km-keskivauhtia. Pasi-valmentaja kannusti juoksemaan rohkeasti ylemmällä vauhtikestävyysalueella eli minulla 166-174 sykkeillä. Tärkeää olisi varmistaa, että syke ei nousisi yli anaerobisen kynnyksen (174). Loppukirissä sykkeiden voisi antaa nousta.
Näillä evästyksillä lähdin matkaan. Juoksu kulki ensimmäisillä kilometreillä hyvin ja päätin edetä pienellä riskillä ja olla katsomatta kilometrivauhteja (mikä oli ehkä virhe). Juoksin tuntemusten mukaan ja kurkin sykkeitä. Syke ampaisi heti 172:een, mutta jatkoin aloittamallani vauhdilla.
5 km tuli täyteen ja ensimmäisen vitosen väliaikani oli 25 min 24 s. Tämä ei soittanut hälytyskelloja, vaikka jälkeen päin ajateltuna olisi pitänyt – tämän hetken kunnollani en pystyisi ylläpitämään moista vauhtia loppuun saakka.
Reitti tuli Vanajaveden kauniille rannoille ja asfaltti vaihtui hiekkatiehen. Hiekkatietä riittikin sitten loputtomiin ja sykkeiden karatessa jouduin hidastamaan vauhtia. Hiekkatie ei ollut alustana varsinaisesti nopea ja välillä juostiin suorassa auringonpaahteessa. Varjoisiakin kohtia onneksi oli.
Kisareitti kävi kääntymässä Aulangon kylpylän luona, jossa oli myös toinen huoltopiste. Otin ensimmäisen geelin, join kaksi mukillista ja kaadoin vettä päähän. Ihmisiä istui terassilla aurinkoista lauantaita viettämässä ja me kisaajat saimme kannustustaputuksia.
10 km tuli täyteen ja toinen vitoseni taittui 26 min 20 s aikaan, siis ensimmäistä hitaammin. Olin tehnyt sinunkaupat kisaolosuhteiden kanssa – olkoon aurinkoa ja hiekkatietä, minä pärjään. En vajonnut synkkyyteen, kuten joskus kisoissa vaikeuksien koittaessa. Tähän auttoi ehkä se, että olin etukäteen yrittänyt valmistautua kisaan myös henkisesti. Ikäville fiiliksille ei pidä antaa ylivaltaa.
No, kisan huonoimmat hetket olivat vielä tulossa. 15 km tuli täyteen ja juoksuvauhtini oli edelleen hidastunut. Vauhdin hidastuminen ei sinänsä harmittanut, mutta aurinko oli tehnyt tehtävänsä. Juoksu alkoi tuntua raskaalta ja tunsin nestehukan lähestyvän. Ajattelin, että korjataan nestehukkaa sitten maalissa.
Otin geelin ilman nestettä ja mietin hetken, tulisiko geeli samaa tietä ylös. Odotin 17 km huoltopistettä kuumeisesti. Se ei tuntunut tulevan ikinä. Lopulta pääsin huoltoon ja join kaksi mukia, yksi päähän. Nyt olisi enää neljä kilometriä maaliin. Hoin itselleni mantraa: sulla ei ole mitään hätää, kaikki on hyvin.
Jaloista ei irronnut enää yhtään kovempaa vauhtia, mutta happi kulki hyvin ja mieli pysyi kasassa. Sitten maalialueen kuulutukset alkoivatkin kuulua ja tuntui juhlavalta kaartaa Kaurialan kentän juoksurataa pitkin maaliin. Kello pysähtyi aikaan 1:53 ja risat, keskivauhdin ollessa lopulta 5:23 min/km. Koko juoksun keskisyke oli 172.
Hain äkkiä juotavaa maalihuollosta ja vaihdoimme kisakuulumiset hetkeä aikaisemmin maaliin tulleen ystäväni Millan kanssa. Sitten nimeäni kuulutettiin enkä tajunnut heti, että käynnissä oli palkintojenjako. Ja minua kuulutettiin podiumille! Hieman nolona menin palkintojenjakoon – kolmas sija omassa ikäsarjassa oli totta!
Eli sellainen puolimaraton! Klassisesti lähdin liian kovaa liikkeelle ja hyydyin loppua kohti. Mutta oli hyvä testata tällaistakin juoksua – mukaan lukien nesteen- ja energiantarve. Selkeästi tarvitsen helteellä enemmän juotavaa kun mitä nyt join. Ja ensimmäisille kilometreille malttia vauhdin kanssa. Kaikkiaan olen kuitenkin tosi tyytyväinen kisaan, etenkin siihen, että pidin itseni henkisesti kasassa vaikeuksista huolimatta!