Juoksuohjelma on tehty noudatettavaksi, mutta treenaaminen ei onneksi ole niin vakavaa, etteikö ohjelmasta voisi joskus poiketa. Olen viime aikoina miettinyt paljon elämän kokonaiskuormitusta ja palautumista. Viime vuodet ovat olleet mulla välillä aika hurjia kokonaiskuormituksen osalta, ja olen samaan aikaan harrastanut tavoitteellisesti juoksua, välillä luultavasti oman jaksamisen kustannuksella.
Oma jaksaminen on pakottanut muuttamaan suhtautumista lepoon ja palautumiseen ja tuntuu siltä, että olen uudenlaisen olemisen äärellä. Olen ajatellut, että Tallinnan maratonin jälkeen vähennän juoksua ainakin pariksi kuukaudeksi – ja pidemmäksikin aikaa, jos siltä tuntuu. Aion harrastaa pehmeämpiä ja palauttavia lajeja: kävelyä metsässä, joogaa ja uintia. Välillä voi herätellä kehoa kuntosalilla ja miksei vähän juostakin, mutta en ota uusia juoksutavoitteita vähään aikaan.
Uutta voimaa mindfulnessista
Viime aikoina olen innostunut mindfulnessista, joka on menetelmä tietoisen, hyväksyvän läsnäolon harjoittamiseen. Olen tehnyt mindfulness-harjoituksia Headspace-sovelluksella nyt jo 20 päivää putkeen. Teen harjoituksia sekä työpäivän aikana tauoilla että iltaisin. Tuntuu hyödylliseltä pysähtyä hetkeen ja rauhoittaa kehoa ja mieltä hengityksen avulla.
Ilmoittauduin myös kaksipäiväiselle mindfulness-viikonloppukurssille elokuun lopussa. Kurssilla pääsen oppimaan lisää mindfulnessista ja saan varmasti uusia työkaluja tietoiseen läsnäoloon ja keskittymiskyvyn parantamiseen. Riippuen päivästä mindfulness on välillä tosi vaikeaa, kun mieli sinkoilee sinne tänne. Mutta juuri näinä päivinä harjoittelua tarvitaan eniten.
Kova treeni vaihtui pizzaan ja uintiin
Lauantaina mulla oli juoksuohjelmassa vetotreeni, mutta päivä meni maalaustalkoissa ja päätin treenin sijaan rentoutua loppuillan. Tilasimme perheen kanssa pizzat, pelailimme ja luin.
Sunnuntaina pääsin sitten tekemään maantiepitkiksen levänneillä jaloilla ja sain houkuteltua ystävän seuraksi pitkikselle. 160 min / 25 km taittui hujauksessa jutellen ja olin energinen koko loppupäivän – kyllä ystävistä ja onnistuneesta juoksutreenistä saa voimaa!
No, minkä taakseen jättää, sen edestään löytää 😊. Lauantailta rästiin jäänyt vetotreeni oli edelleen tekemättä. Suunnittelin tekeväni sen heti maanantaina, mutta vilkkaan ja vuorovaikutteisen työpäivän jälkeen keho kaipasi selvästi enemmän palauttavaa liikuntaa. Nuoremmalla tytöllä alkoi syksyn uintitreenit ja menin juoksutreenin sijaan uimaan.
Kävin viime keväänä 10 kerran vapaauinnin tekniikkakurssin ja opettelin vapaauinnin alkeista lähtien. Uimarina olen vieläkin aika aloittelija – liian hidas nopeiden uimareiden radalle, mutta vähän liian nopea kuntouimareiden radalle.
Eilen kuitenkin kuntouimareiden verkkainen tahti tuntui itselle juuri sopivalta. Uin tonnin ja sain uinnista liikkuvan mindfulness-harjoituksen, kun keskityin oikein ajatuksella käsivetoihin, potkuihin ja kehon kannatteluun. Ja taas tuntui, että uintitaidot nytkähtivät piirun verran eteenpäin.
Jaan siis itselleni kehonkuuntelu-diplomin: treenin väliin jättäminen on mulle harvinaista ja vaikeaakin, mutta kun se tapahtuu, perin tarpeellista. Turha puskea treeniä silloin, kun keho kaipaa selvästi jotain muuta. Ja tänään ajattelin tehdä sen vetotreeninkin 😊.
Huomenna keskiviikkona on ohjelmassa jooga, torstaina lyhyt kiihtyvä vauhtikestävyystreeni ja lauantaina Turkuun Paavo Nurmi Marathonille bloggaavan ystäväni Ninan (pikkuliten.fi) kanssa! Nina juoksee maratonin ja minä puolikkaan. Upea kisapäivä tiedossa!
Palauttavia hetkiä sullekin viikkoon!
Kehon kuunteleminen on kyllä etenkin tavoitteellisessa urheilussa tärkeä taito. Mulla itselläni on sen kanssa paljon heikkouksia ja treenin välistä jättäminen on mullekin lähes täysi mahdottomuus, minkä seurauksena oonkin nyt ylikunnossa ja lääkärin määräämässä treenikiellossa. Tuonne bloginkin puolelle kun oon nyt fiiliksiä kirjannut ylös tästä ylikunnosta ja treenikiellon aiheuttamista tunneryöpyistä, niin on kyllä omaankin päähän alkanut hahmottua se, että jatkossa niitä oman kehon merkkejä pitäis alkaa kuuntelemaan. Jos keho pyytää lepoa niin silloin kai se sitä tarvitsee.
Kiitos kommentista Milli ja kiva kun kävit blogissa! Kävin lukemassa pohdintojasi ja jaan paljon samoja fiiliksiä kanssasi. Olen ollut aina aika kova suorittaja ja kuten kirjoitit, niin suorittajaluonteessa on paljon hyvääkin. Mutta lepo, rauhallinen liikkuminen ja pelkkä oleminen on kyllä tosi tärkeää ja olen vasta viime aikoina alkanut oikeasti sisäistää sen. Oot ottanut ison askeleen eteenpäin, kun olet tunnistanut tilanteen ja teet nyt muutosta. Blogi on hyvä keino purkaa fiiliksiä, mäkin jatkan täällä aiheen pohtimista. Tsemppiä ja ihania elokuun päiviä!