Juoksu on kyllä ihana harrastus! Vaikka treenaaminen on yleensä yksinäistä puurtamista, niin kisapäivinä otetaan harrastuksesta kaikki ilo irti. Suotta ei kisapäiviä sanota juoksijan juhlapäiväksi. Tsekataan senhetkinen kunto ja ennen kaikkea vietetään aikaa ihanien juoksuystävien kanssa.
Eilinen Paavo Nurmi Marathon Turussa oli tällainen juhlapäivä. Päivä oli lähellä täydellistä – jotenkin kaikki oli vaan kohdallaan enkä jäänyt kaipaamaan mitään. Ehkä tämä päivä oli erityisen merkityksellinen siksikin, että viime aikoina olen kokenut aikamoista ylikuormitusta ja kun huomaa, että olenkin ELOSSA ja saan jakaa juoksukokemuksia ihanien ihmisten kanssa, niin voi tuntea vain suurta kiitollisuutta.
Mahtavan juoksuseuran lisäksi Turku oli ihan huippu kisareissukohde! Aurajoen ranta tuntui jokilaivoineen ja terassiravintoloineen kuin olisi ollut ulkomailla. Myös Paavo Nurmi Marathonin kisajärjestelyt olivat huippuluokkaa.
Yksi parhaista puolimaratoneista
Osallistuin Paavo Nurmella siis puolimaratonille. Pikkuliten-juoksublogia pitävällä Poppiksella oli kaksi osallistumisoikeutta tapahtumaan ja hän pyysi minut mukaansa. Poppis itse oli osallistumassa maratonille. Olin kutsusta otettu eikä mukaan lähtemistä tarvinnut miettiä puolta sekuntia pidempään. Puolimaraton kolme viikkoa ennen Tallinnan maratonia tulisi loistavaan kohtaan enkä ollut aiemmin juossut Turussa.
Sovimme Poppiksen kanssa, että juoksemme kisan yhdessä – puolimaraton ja maraton starttasivat yhtä aikaa, ja reitti oli sama puolikkaalla ja kokonaisella (maratonilla toki kahtena kierroksena). Maratonguru Harri Mannermaa on tehnyt juoksuohjelmat meille molemmille ja Harri oli ohjeistanut Poppista juoksemaan sykkeiden mukaan. Tämä tarkoitti suht maltillista juoksuvauhtia, mikä sopi minulle loistavasti – ei tulisi turhaan keulittua ja säästäisin juoksukuntoani omaan päätavoitteeseeni Tallinnaan.
Menimme Turkuun bussilla ja Poppiksen ystävä, minulle uusi tuttavuus Johanna oli myös mukana. Saavuimme Turkuun aamukymmenen maissa, joten saimme rauhassa olla kisakuplassa ja valmistautua starttiin. Pari tuntia meni nopeasti ja kello tuli 12. Kuoro lauloi Maamme-laulun ja juoksijat lähetettiin matkaan.
Juoksijoita oli paljon ja tietysti kadotimme Poppiksen kanssa heti toisemme. Juoksukavereiden tehokkaan viestinnän avulla löysimme onneksi toisemme ja jatkoimme yhdessä. Sää oli tosi hyvä juoksuun. Lämmintä ehkä 18 astetta ja juoksun alkupuolella satamassa tuli kuurosade niskaan, mutta se vain viilensi mukavasti.
Ja juoksu kulki mulla todella hyvin. Kilometrit taittuivat nopeasti Poppiksen kanssa höpötellessä. Ruissalossa oli vehreää, hivuttavia ylämäkiä riitti. Poppis kurkki sykkeitään säännöllisesti ja käski välillä himmata vauhtia. Keskivauhti oli koko ajan 5:36 min/km. Tasavauhtinen juoksu me kyllä osataan!
Puolimaratonin loppupuolella seuraamme liittyi Satu, jota Poppis oli ollut jänistämässä maratonilla pari vuotta sitten. Illemmalla selvisi, että Satukin kuului Facebookin Kestävyyttä Pintakaasulla -ryhmään ja tiesimme toisemme ryhmän kautta.
Aiemmin juoksin monta vuotta yksin enkä ennen KPK-ryhmään liittymistä tuntenut ketään juoksutapahtumissa. Ryhmään liittymisen jälkeen olen tutustunut moniin mahtaviin ihmisiin ja siitä on auennut aivan uusi juoksuelämä.
Paavolla mietin jälleen, kuinka hienoa on saada harrastuksen kautta vahva sosiaalinen yhteisö. Muihin juoksijoihin tutustuminen on mutkatonta ja olen saanut KPK-ryhmästä monta uutta ystävää. Emme puhu ammateista, emme menneisyyden taakoista. Jonkun kanssa ollaan heti samalla aaltopituudella ja saatetaan puhua pian aika syvällisistäkin asioista. On helppoa olla oma itsensä.
Loppukirienkka
Mutta takaisin nykyhetkeen. Puolimaratonilla läheni 20 kilometrin tolppa ja Poppis sanoi ”nyt musta Ansku tuntuu siltä, että sun pitää lähteä menemään”. Ja minähän lähdin. Maltillinen juoksuvauhti oli jättänyt aika paljon reserviä ja viimeinen kilometri taittui mulla 4:40 min/km-vauhtia. En ole koskaan ottanut noin kovaa loppukiriä! Oli mahtava fiilis napsia oikeasti kymmeniä selkiä viimeisen kilometrin aikana (osa toki maratoonareita, mutta silti).
Maalissa olin loppuajassa 1:58 ja keskisyke oli loistava 153. Olo tuntui kepeältä ja luotto omaan juoksukuntoon harppasi ison loikan eteenpäin.
Maalissa näin Johannan, joka oli jättänyt maratonin puolikkaaseen, mutta hänellä oli tästä huolimatta tosi onnistunut juoksu. Saimme maalihuollosta mukaan kassillisen evästä (tomaattia ja kurkkuakin!) ja menimme pesulle ja uimaan Samppalinnan maauimalaan, tämäkin kuului osallistumismaksuun.
Pesun jälkeen paistattelimme päivää maalialueella, odottelimme Poppista maratonilta maaliin ja juttelimme kaikesta mahdollisesta. Poppis tuli iloisena ja hyvävointisena maaliin piirun verran alle 4 h loppuajassa.
Ennen bussin lähtöä kävimme naisnelikon (Poppis, Johanna, Satu ja minä) kesken vielä Tintåssa syömässä ja kaikki olivat ihan fiiliksissä kisasta ja kesäisen Turun tunnelmasta. Juttelu jatkui koko bussimatkan ja lukitsimme vuoden 2020 Paavon kalenteriin. Aina ei tarvitse lähteä kauas kokeakseen ulkomaan kisatunnelmaa.
”It’s such a perfect day, I’m glad I spent it with you” -Lou Reed
Olipa kiva kisaraportti! Ja hieno kuva sinusta ja Paavosta. Mäkin näin paljon juoksututtuja Turussa. Ihan ihmettelin, mistä ne kaikki oikein tunnenkaan. Juoksuyhteisö on hieno asia. PNM oli upea kokemus! Itselleni eka kerta Turussa. Varmasti ensi vuonna uudestaan. 💪
Kiitos Elina kommentista ja vierailusta blogissa! Sullakin oli kiva kisaraportti, hyvin pystyit lähtemään ex tempore kisareissulle 🙂 PNM:lle on jo 2020 ilmoittautuminen auki, täytyy heittää ilmo sisään 🙂 Tsemppiä maratontreeniin!