Juoksin viime lauantaina Kaarinan rataultrassa 11. ultrani ja ensimmäisen rataultrani kahdeksaan vuoteen. Helteestä huolimatta kisa meni osaltani nappiin ja voitin naisten sarjan 52 km tuloksella!
Kesän ensimmäinen hellepäivä osui tietysti lauantaille ja Kaarinan urheilukentän lämpömittari näytti korkeimmillaan +28 astetta, illallakin vielä +22. Oma 6 h starttini oli klo 14 ja saavuimme huoltajani (perheen kohta 18-v. nuori) kanssa kisapaikalle ajoissa. Osa juoksijoista oli jo radalla juoksemassa 12 h ja 6 h kisaa sekä 100 kilometrin SM-kisaa.
Asetuimme rauhassa omalle huoltopöydän pätkälle tavaroinemme ja pian olikin startin aika. Juomat ja energiat olivat meillä kylmälaukussa, mikä oli yksi helteisen päivän pelastus. Olin tehnyt paperille huoltajalleni huoltosuunnitelman, jonka mukaan minun tulisi juoda noin 0,75 l tunnissa ja ottaa geeli tai energiakarkkia puolen tunnin välein. Juomana minulla oli Tailwindiä ja vettä, johon oli lisätty Dexalin elektrolyyttitabletti.
Olin laskenut etukäteen mahdollista kilometrimäärää ja arvelin että pystyisin juoksemaan 50 km, ellei mitään yllätyksellisiä ongelmia tulisi vastaan. Juoksin 5-radalla, jonka kierrospituus oli 430,66 m, ja tavoitematkani 50 km vaatisi 3:06 min kierrosvauhdin. Suunnitelmissa oli ottaa minuutin kävelypätkä aina noin vartin välein, sopivasti huollon yhteydessä.
Kisa alkoi ja juoksu lähti mukavasti käyntiin. Alussa tietysti juoksu oli helppoa ja kierrosvauhti asettui 2:45 paikkeille. Sykemittari puolestaan näytti hetkittäin jopa 160 sykettä. Olin saanut juoksuvalmentajaltani Sallalta ohjeeksi juosta noin aerobisella kynnyksellä (150-156). En kuitenkaan hermostunut sykkeestä, sillä juoksu tuntui tosi hyvältä ja kävelypätkillä syke laski aina mallikkaasti.
Iltapäivän edetessä lämpötila urheilukentällä vain nousi. Pärjäsin helteessä kuitenkin hyvin. Huoltaja antoi minulle säännöllisesti kastellun rätin päähän ja hartioille laitettavaksi. Tuumailin mielessäni, että nyt ei olla keräämässä tyylipisteitä! Myös lötköpullo ja geeli tulivat huoltajalta kouraan säännöllisesti ja join tunnollisesti.
Iltapäivän tunnit
Juoksu sujui ihmeen mutkattomasti. Nesteet ja energiat imeytyivät hyvin eikä lämmön kanssa ollut mitään ongelmia. Välillä juostiin peräkanaa kanssakisaajien kanssa, välillä joku meni ohitseni ja välillä minä ohitin jonkun. Pääsin äkkiä lähes meditatiiviseen tilaan, jossa ajattelin vain kutakin kierrosta, syömisiä ja juomisia sekä havainnoin ympäristöä.
Kahden ensimmäisen tunnin aikana kävin bajamajassa kaksi kertaa, mutta tämän jälkeen en kertaakaan. Monesti minulla on ollut aiemmilla ultrilla ongelmaa nesteiden läpitulemisen kanssa ja nyt huollossa löytyi selkeästi hyvä tasapaino nesteiden ja suolan kanssa. Huoltaja lisäsi joka lötköpulloon hieman tavallista suolaa, mikä varmasti auttoi tilannetta.
Viimeiset kaksi tuntia
Klo 17 koitti suunnanvaihto, juostuamme kolme tuntia vastapäivään. Juoksu kulki edelleen hyvin ja energiat upposivat. Huoltaja lykkäsi minulle juomaa ja energiaa suunnitelman mukaisesti, tsemppasi, kyseli haluanko kuulokkeet, kannusti ja oleili välillä varjossa katsomossa huilaamassa. En kaivannut omaa musiikkia lainkaan, kisajärjestäjien musiikki riitti ja muutoin olin uppoutuneena omiin ajatuksiini.
Kisassa tuli mukavia välietappeja vastaan, tasatunteja ja tasakymmeniä kilometrejä. Jäljellä olevaa aikaa tai matkaa ei voinut ajatella, vaan piti keskittyä vain hetkeen.
Joskus neljän tunnin juoksun jälkeen, iltakuudesta eteenpäin, kropassa alkoi jo tuntua aika kokonaisvaltaisesti. Urheilu- tai elektrolyyttijuoma ei oikein enää maistunut ja siirsin nesteiden painopistettä kisajärjestäjien vissyyn ja cokikseen. Geeleistä maustamaton ja mukavan hyytelömäinen Maurten maistui parhaiten.
Vaikka juostut tunnit alkoivat jo painaa, mitään erityisiä ongelmia ei edelleenkään ollut – ei särkenyt jalkapohjia eikä mitään muutakaan paikkaa, en kokenut nestehukkaa eikä päässä käynyt hetkenkään ajan synkkiä ajatuksia tai motivaatiopulaa. Tähtäsin välietappeihin ja maraton tuli täyteen ajassa 4:48. Enää olisi 8 km tavoitematkaani.
Viimeisen tunnin alkaminen klo 19 tuntui hienolta. Rasitus tuntui kehossa ja uikutin vähän huoltajalle, joka kannusti minua hienosti. Hänen läsnäolonsa radalla oli hurjan tärkeää. Otin kävelypätkiä tiheämmin ja join ja söin vieläkin säännöllisesti. Aloin ounastella, että saattaisin voittaa koko kisan, mikä sai jatkamaan juoksemista sinnikkäästi.
Viimeinen vartti tuntui upealta, kohta kisa olisi ohi. Kisajärjestäjä kuulutti, että jäljellä on vielä kaksi minuuttia. Aloitin loppukirin, jotta saan vielä yhden kierroksen täyteen. Nuoreni oli nurmella kannustamassa ja hölkkäili aina sinne suuntaan kenttää, jossa juoksin. Takasuoralla kisajärjestäjän torvi lopulta törähti ja kuusi tuntia tuli täyteen. Olin juossut 52 km!
Kisan jälkeen vointini oli tosi hyvä ja palkintojenjaossa sain kuin sainkin Kaarinan rataultran kuuden tunnin juoksun naisten ykköspalkinnon. Tuntui hienolta olla mukana palkintokolmikossa. Kisajärjestäjät tarjosivat juoksijoille pizzaa ja kisan jälkeen jaksoin vielä hyvin ajaa kotiin parahiksi Jukolan viestiä katsomaan. Keho ja mieli kävivät endorfiineilla ja kisan jälkeinen väsymys iski vasta parin päivän päästä.
