Tämän viikon päätteeksi totean, että kaikkea sitä voikin ihmiselle sattua! Viikon treenisuunnitelmat menivät päälaelleen, kun maanantaiaamuna kävelin kaatosateessa töihin ja törmäsin liikenneopasteeseen. Työviikko käynnistyi siis Jorvin päivystyksen kautta.
Olen töissä Espoon Keilaniemessä ja alue on yksi kaaos, kun siellä puretaan valtavia betonirakennelmia ja rakennetaan uutta. Poikkeavia liikennejärjestelyjä on joka puolella ja jalankulkijat ja pyöräilijät ovat paikoin tosi ahtaalla. Aivan työpaikkani viereen on äskettäin laitettu keskelle kävelytietä iso liikenneopaste, jonka molemmin puolin jää kevyen liikenteen kulkijoille vain kapea kohta. Liikenneopasteen alakulma on juuri tällaisen keskimittaisen naishenkilön pään kohdalla.
Maanantaina siis satoi kaatamalla ja olin kävelemässä toimistolle suojaten itseäni sateenvarjolla. En nähnyt sateenvarjon alta kunnolla eteeni ja yhtäkkiä löin pääni liikenneopasteen kulmaan. Ei käynyt kovin kipeästi ja luulin selvinneeni kuhmulla, mutta työpaikan ovella huomasin, että päästä tulikin aika paljon verta.

Työpaikan vastaanottovirkailijat olivat heti tilanteen tasalla ja tulivat auttamaan. Sain sideharsoa verenvuodon tyrehdyttämiseksi ja pääsin sohvalle makaamaan. Toinen virkailijoista soitti 112:een, mutta koska olin muutoin varsin hyvinvoiva, minut neuvottiin taksilla Jorvin päivystykseen. (Jorvissa selvisi, että oikea paikka olisi ollut terveysasema.)
Jorvissa pääsin aika pian paikattavaksi ja sain päähän kaksi tikkiä. Hikoilua tuli välttää, joten sinne menivät viikon juoksutreenit. Mutta oikeastaan se ei haitannut – ajattelin vain, että onneksi ei käynyt pahemmin! Pää ei ollut ollenkaan kipeä eikä ollut tarvetta sairauslomaan. Lisäksi viikko oli perheen vapaa-ajan menojen vuoksi muutenkin kiireinen ja treenit olisivat saattaneet kärsiä joka tapauksessa.
Vaikka saatan välillä velloa negatiivisuudessa, niin tällaisten pienten vastoinkäymisten edessä löydän itsestäni monesti yllättävää positiivisuutta. Ajattelin, että ehkä muutaman päivän extrahuili jaloille oli tässä kohdassa vain hyvä. Ja onneksi haaveri ei sattunut Tallinnan maratonin kisaviikolla parin viikon päästä!
Ainoa suurempi harmitus tuli siitä, että lauantain Helsinki Marathonin joukkueviesti jäi väliin, mutta onneksi tilalleni löytyi nopeasti toinen juoksija. Ja irtosi tästä mustaa huumoriakin, kunhan alkujärkytyksestä toivuttiin 😀 Eikä onnettomuus onneksi aiheutunut kännykän toljottamisesta kävellessä. Se vasta olisi ollut noloa!
Saan tikit pois huomenna maanantaina ja sitten palaan takaisin normaaliin päiväjärjestykseen. Tällä hetkellä tosin on kurkku kipeänä, kun muut perheenjäsenet kiertänyt flunssa saavutti minutkin. Juoksutauko saattaa siis vielä jatkua muutaman päivän, mutta toivottavasti flunssa talttuu äkkiä ja pääsen tekemään viimeistelytreenejä Tallinnaan.
Kivaa viikkoa sinulle!
PS. Typerä liikenneopaste sai onnettomuuden jälkeen pehmusteet kulmiin ja selvisi, että jotkut muutkin olivat kolhineet itseään opasteeseen tai olleet vähällä törmätä siihen. Kauhistutti ajatella jälkeenpäin, kuinka pahasti olisi käynyt, jos vaikka pyöräilijä tai potkulautailija olisi osunut siihen.
