Olin lauantaina oman elämäni koe-eläin. Juoksin kympin kisan +32 asteen helteessä ja sain kokea, miltä lämpöuupumus tuntuu. (Lämpöuupumus on lämpöhalvauksen esiaste, kertoo Terveyskirjasto.) Onneksi ei tapahtunut mitään vakavampaa, ja sain jälleen tärkeitä oppeja tulevia hellekisoja ajatellen.
Kymppi juostiin Harri Mannermaan juhlajuoksussa Tikkurilassa Vantaalla. Harri oli järjestänyt syntymäpäiviensä kunniaksi upean juoksutapahtuman, johon osallistui satakunta juoksijaa. Osa juoksi maratonin, osa 4 km ja suurin osa kympin, jolla siis minäkin olin. Luontoäiti onnitteli Harria vekkulilla tempulla ja järjesti koko kesän kuumimman päivän juuri lauantaille.
Vaikka olen juossut helteessä ja meinannut kaksi kertaa katketa maratonilla helteen vuoksi (2014 Terwamaratonilla ja 2015 Mallorcalla), ei sitä oikein etukäteen tajunnut, mitä on juosta yli 30 asteen helteessä.
Startti oli iltapäivällä klo 14 ja aamupäivällä ennen kisaa koitin juoda kunnolla etukäteen. Mutta hellekelit olivat varmaan pehmentäneet mun pään jo etukäteen, kun ei käynyt mielessäkään ottaa suolaa mukaan kisaan. Jotenkin ajattelin, että se on ”vain kymppi” ja senhän hilpaisee äkkiä, kelissä kuin kelissä. Ajatukseni olivat enemmän jalassa, joka oli vähän oireillut Hetta-Pallaksen jälkeen.
Harri oli onneksi huomioinut helteen ja järjesti reitille ylimääräisen huoltopisteen, ja kertoi maratoonareille etukäteen, että kukaan ei ole juhlajuoksussa keskeyttänyt: kun kisa juostaan neljänä kierroksena, kisa on mahdollista lopettaa maalin kohdalle ja senhetkinen matka kirjataan tulokseksi. Ihanasti ajateltu!
Ekat kilsat taittuivat ihan mukavasti ja juoksu tuntui helpolta. Syke oli alle 160 ja vauhti oli reilusti alle 6 min/km. Jalkaterässä tuntui vähän painetta, mutta ei kipua. Ajattelin juosta rennosti ja otin valokuvia ja laitoin Instaan videota. Ensimmäinen huoltopiste oli 2 km kohdalla, muki vettä ja urheilujuomaa ja lippiksen kastelu. Jokivarsi oli tosi hieno, en ollut aiemmin juossut siellä.
Pian siirryttiin jokivarren siimeksestä peltoaukealle. Aurinko paahtoi armottomasti. Ladon luona oli hääpari valokuvattavana ja mietin, että mahtoi morsiusparillakin olla kuuma.
Juostiin pari kilsaa samaa matkaa Riitan kanssa (uusi tuttavuus) ja juteltiin erilaisista ääriolosuhteista juoksukisoissa. Riitta kertoi osallistuneensa 90-luvulla ensimmäiselle Tallinnan maratonille Viron itsenäistymisen jälkeen. Oli satanut kaatamalla, ja toimitsijat olivat häipyneet huoltohommista ja jättäneet juoksijat oman onnensa nojaan. Hah, virolainen palvelukulttuuri 90-luvulla…
Toinen huoltopiste oli 5 km kohdalla. Tutut rituaalit ja jatkamaan. Sitten alkoi syke pomppia 170:ssä ja päähän tuli jännä vilunväristysten tunne. Tajusin heti, että nyt juoksisin seinään, jos jatkaisin tuntemuksista välittämättä. Pistin suosiolla kävelyksi ja laitoin lisää videota someen. Maaliin ei ollut kiirettä.
Aloin odotella seuraavaa huoltopistettä. Muistin väärin, että huolto olisi 7 km kohdalla, mutta se olikin 8 km. Se oli pitkä kilometri! Sitten enää maalia kohti. Nyt olin jo turvallisen lähellä maalia ja olo oli sen verran hyvä, että uskalsin hölkötellä maaliin.
Maalista Harrin juhlalounaalle ja kakkukahveille. Hikoilin vieläkin ja tolkutonta hikoilua jatkui vielä tunnin päästä maaliintulosta – keho oli selvästi kuumuudesta sekaisin. Olin juonut varmaan litran maaliin tultuani, mutta sitten järkeilin, että suunnaton jähi johtuu varmaan suolavajeesta. Keho koitti hakea suolatasapainoa ja puski ylimääräisiä nesteitä ulos, koska olin hikoillut kisan aikana paljon suolaa ulos.
Sain kanssajuoksijoilta suolaa – kiitos ja anteeksi hikoilusta :D! – ja olo normalisoitui vähitellen. Juhlista lähdön jälkeen hain Alepasta sipsipussin ja kotona laitoin vielä kivennäisveteen extrasuolat. Ja ai niin, loppuaikani oli 1:05.
En nyt kuitenkaan tiedä, oliko mun suolateoriani oikea, sillä jälkeenpäin luin, että hikoilu olisikin johtunut lämpöuupumuksesta eli alkavasta lämpöhalvauksesta. Mehiläisen sivuilla sanotaan: ”Fyysiseen rasitukseen liittyvässä lämpöhalvauksessa potilas hikoilee alkuvaiheessa runsaasti. Elimistön kuivuessa hikoilu lakkaa, iho nousee kananlihalle ja potilas alkaa palella.” Mikä ei kyllä olisi ollut ihme siinä kelissä.
Eli olkaahan rakkaat ihmiset varovaisia hellejuoksuissa ja extratarkkoja kehon tuntemusten kanssa!
