Tunkaten kohti Nuuksio Classicia

Anteeksi hiljaiseloni! Täällä on kaikki hyvin, ellei loistavasti. Toivottavasti sinäkin voit hyvin ja olet terve!

Kesäloman viimeiset viikot hurahtivat äkkiä ja työt alkoivat vauhdikkaasti. Yhtäkkiä onkin elokuun puoliväli ja enää on kolme viikkoa Nuuksio Classicin 70K kisaan! Koko vuoden odottamani ultrajuoksukisa on kohta käsillä.

Juoksutreenit ovat sujuneet viime aikoina hyvin. Alkuvuonna juoksuvalmentajani Minna teki minulle maltillisia juoksuohjelmia, mutta nyt kesällä on lyöty kunnolla löylyä. Treenimäärät ja tehot ovat kasvaneet ja olen saanut koutsilta rohkaisevaa palautetta treeneistäni.

Mikä tärkeintä, olen pysynyt terveenä ja ehjänä ja pystynyt tekemään kaikki ohjelmaan merkityt treenit. Heinäkuisen Pallaksen omatoimikisan jälkeen otin tosin viikon verran tosi iisisti, jotta palauduin kunnolla kuuden tunnin tunturijuoksusta.

Nuuksio Classiciin mahtuu juurakkoista ylämäkeä…

Yksi tärkeimmistä asioista ammattilaisen tekemässä juoksuohjelmassa on nousujohteisuus. Valmentaja osaa sijoittaa avaintreenit oikeisiin kohtiin treeniviikkoa ja -kautta ja nostaa juoksuohjelman kuormittavuutta sopivasti.

Omassa ohjelmassani pisimmät pitkikset ovat sijoittuneet viimeiselle parille kuukaudelle. Lisäksi toivoin koutsilta ohjelmaan mäkitunkkaustreenejä, koska mäkitunkkaus on yksi lempitreeneistäni ja koen tunkkauksesta olleen hyötyä aiemmissakin polku-ultrissani.

Mäkitunkkaus on polkujuoksutreenin helmi!

Osa polkujuoksijoista on sitä mieltä, että Suomen polku-ultrissa ei tarvita mäkitunkkaustreeniä, vaan juoksu mäkisessä maastossa riittää. (Mäkitunkkauksella tarkoitetaan siis treeniä, jossa tunkataan pitkähköä mäkeä ylös kävellen sauvojen kanssa ja hölkötellään alas, ja toistetaan tämä 5-20 kertaa.)

Itse olen sitä mieltä, että mäkitunkkaus on loistava tapa lajinomaisen voiman kehittämiseen. Samalla tulee treenattua alamäkijuoksua ja saa siedätettyä etureisiä alamäkijuoksun iskutukseen. Tämä siedätyshoito ei onnistu oikein millään muulla tavalla kuin pitkää alamäkeä juosten.

…ja kivikkoista ylämäkeä…

Bonuksena mäkitunkkauksessa saa treenattua niin ylä- kuin keskivartaloa. Ylävartalo saa harjoitusta sauvojen kanssa ylös tunkatessa ja keskivartalo alaspäin juostessa, kun täytyy pitää juoksuasento kasassa.

Sitä paitsi tunkkaaminen on hauskaa! Etenkin kaverin kanssa on kivaa vedellä mäkeä ylös alas ja laittaa kroppaa vähän koetukselle.

Mäkitunkkaus on kuitenkin myös hyvin kuormittava treeni ja sitä kannattaa tehdä harkiten. Minulla on ollut ohjelmassa mäkitunkkausta vasta viimeisen kolmen viikon aikana. Ensimmäinen tunkkaus oli kestoltaan 45 min ja toinen 60 min.

Ja tälle päivälle koutsi oli laittanut ohjelmaan varsinaisen herkkutreenin: 120 min pitkiksen, jonka päälle 60 min mäkitunkkausta. Ja se treeni meni hyvin! Pitkiksestä kertyi kilometrejä reilut 16 km ja mäkiosuuden tein Salmen entisessä laskettelurinteessä Pohjois-Nuuksiossa.

Ensi viikon lauantaina minun olisi tarkoitus juosta puolimaraton Paavo Nurmi Marathonilla Turussa. Tämän jälkeen alan kevennellä kohti Nuuksio Classicia ja toivon, ettei korona lyö kapuloita rattaisiin kisan osalta.

…ja portaita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *