Treenit 2009 ja 2019

Tätä vuotta ja vuosikymmentä on jäljellä enää muutama tunti. 10 vuotta on pitkä aika, mutta se on kulunut hujauksessa. Vuosikymmenen vaihtuminen on erityistä ja on hauskaa katsastaa, miten juoksuharjoitteluni on muuttunut kymmenessä vuodessa.

Vuoden 2009 lopussa olin harrastanut juoksua reilun vuoden ajan. Aloin juosta ystäväni Outin innoittamana vuonna 2008, kun nuorempi tyttäreni oli vuoden vanha. Imetin vielä ja juoksu tuntui ajankäytöllisesti kätevältä harrastukselta, kun pääsin suoraan kotiovelta liikkumaan.

Kymmenen vuotta sitten…

Vuoden 2010 alkaessa olin juossut kolme puolimaratonia, joista parhaimman Viiden tunnelin maratonilla vuonna 2008 Lohjalla loppuaikaan 2:10. Varttimaratoneja olin juossut kaksi, joista nopeimmalta kellotin 59:41 Paloheinämaratonilla. Lisäksi juoksin lokakuussa 2009 Outin kanssa Pirkan Hölkän 33 km loppuaikaan 4:02.

Vuoden 2009 Pirkan Hölkkä oli siihenastisista juoksuistani pisin. Kisastartissa aamuvarhaisella oli +6 astetta lämmintä ja olin pukeutunut aivan liian lämpimästi: tekniseen pitkähihaiseen ja -lahkeiseen alusasuun, vuorillisiin kuorihousuihin, Windstopper-takkiin ja pipoon.

Kuumahan siinä tuli ja vähensin vaatetta jo parin kilsan juoksun jälkeen. Sen jälkeen en ole tainnut erehtyä kertaakaan noin pahasti kisan aikaisessa pukeutumisessa!

Kattavaa treenidataa minulla on vasta vuoden 2011 alusta, jolloin treenasin ensimmäiselle maratonilleni Tukholmassa. Keväällä 2011 tein harjoittelussa kaikki klassiset aloittelijan virheet: en panostanut peruskestävyyteen, vaan juoksin kaikki lenkit vauhtikestävyysalueella, myös pitkät lenkit (vähintään 150 sykkeellä). Tästä huolimatta vältyin rasitusvammoilta ja juoksin Tukholman maratonin varsin mallikkaaseen loppuaikaan 4:31.

Ja entäpä 2019?

Nyt, vuoden 2019 lopussa, juoksu on edelleen rakas osa elämääni. Olen oppinut treenaamaan viisaammin: teen suurimman osan juoksu- ja kävelytreeneistä peruskestävyysalueella ja harrastan monipuolisemmin. Juoksun rinnalla uin, joogaan ja käyn kuntosalilla.

Vuonna 2019 tein suurimman osan juoksutreeneistä peruskestävyysalueella.

Pitkästä harrastuskokemuksesta huolimatta en kuitenkaan osannut tänä vuonna huomioida kokonaiskuormitusta tai huolehtia palautumisesta riittävästi. Tein vaativaa työtä ja treenasin samaan aikaan määrällisesti paljon – ja jälkeen päin ajateltuna osallistuin myös aivan liian moneen juoksukisaan.

Hetta-Pallas 55 km polkukisa, kaksi maratonia, neljä puolimaratonia ja kaksi kympin kisaa reilun viiden kuukauden sisään. Ei mitään järkeä, suoraan sanottuna! 😊 Jonkinlainen vauhtisokeus taisi iskeä, joten ei ihme, että tilanne johti alkusyksystä ylikuormitustilaan ja univaikeuksiin, joista toivun jossain määrin vieläkin.

Nyt koen, että starttaan uudelle vuosikymmenelle aidosti viisaampana. Aloitan juoksuvalmennuksen Minna Syvälän kanssa ja luotan siihen, että Minna osaa ammattitaidollaan tehdä minulle juoksuohjelman, joka a) tukee juoksukunnon kehitystä kohti kesäkuista Färsaarten maratonia, jossa b) juoksutreeni oheislajeineen rytmitetään järkevästi ja jossa c) huomioidaan kokonaiskuormitus ja palautuminen.

Aurinko sanoo heipat tälle vuosikymmenelle.

Vuoden 2019 treenit numeroina

Ja lopuksi, vuoden 2019 treenit näyttävät numeroina tältä:

  2019 2018
Treenitunnit 316 h 370 h
Juoksu 1630 km 2225 km
Lihaskunto 28 h 18 h
Jooga 36 h 22 h
Uinti 22 h 1 h

Treenitunteja ja juoksua oli huomattavasti vähemmän kuin vuonna 2018, mutta oheislajeja enemmän. Erityisen tyytyväinen olen huikeaan kasvuun uintimäärissä – vaivaisesta yhdestä tunnista vuonna 2018 22 tuntiin tänä vuonna!

Ensi vuonna jatkan blogissa kertomuksia ja pohdintoja treeneistä, hyvinvoinnista ja matkasta kohti Färsaarten maratonia. Kiitos jokaiselle blogin lukijalle, onnellista uutta vuotta ja treeni-intoa vuodelle 2020!

Nykyään myös sauvakävelen, mitä en tehnyt lainkaan 10 vuotta sitten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *