Juoksijalla on hyvä olla jokin oheislaji monipuolisen treenin varmistamiseksi ja rasitusvammojen välttämiseksi. Itse olen löytänyt oheislajiksi pyöräilyn. Pyöräily on ollut minulle erityisen tärkeää tänä keväänä, kun sain kevättalvella takareiteen vamman enkä päässyt kuntoutusvaiheessa juoksemaan kovin paljon. Pyöräilyä jalka kesti ongelmitta ja sain tehtyä peruskestävyystreenejä fillarilla.…
Perjantaina pääsin avaamaan tämän vuoden kisakalenterini Keuruun Yömaratonin puolimaratonilla. Tämä oli kaikkiaan 26. puolimaratonini ja lisäksi sain uuden juoksupaikkakunnan listaan. Keuruun yömaratonin reitti on yksi näteimmistä kisareiteistä, joilla olen koskaan juossut! Olin saanut Pasi-valmentajalta tarkat speksit puolikkaan juoksemiseen. Tarkoitus oli juosta puolikas kiihtyvällä vauhdinjaolla, minkä…
Hei juoksukaverini! Anteeksi kun en ole kirjoittanut sinulle pitkään aikaan. Viime syksy toi mukanaan työrintamalla isoja uusia kuvioita ja kun edellisestä blogitekstistä oli kulunut aikaa ensin pari kuukautta, sitten neljä kuukautta, sitten puoli vuotta, niin oli vaikeaa palata takaisin kirjoittamisen pariin. Juoksijana ehkä ymmärrät tämän…
Juoksin lauantaina Paavo Nurmi Marathonilla Turussa kolmannentoista maratonini ja ensimmäisen maratonini kahteen vuoteen. Oli hieno päivä ja onnistunut kisa! Paavolle valmistautuminen alkoi jo viime syksynä, kun sovimme Pikkuliten-bloggaaja Poppiksen kanssa parivalmennuksesta Pasi Päällysahon kanssa. Yhteinen juoksuystävämme Satu on myös Pasin valmennettava. Keväällä ja kesällä treeni-ilo…
Paavo Nurmi Marathoniin on enää muutama päivä! Kovimmat juoksutreenit ovat paketissa ja odotan kovasti kisaa. Edellisestä maratonistani onkin kulunut melkein kaksi vuotta – edellisen juoksin Tallinnassa syyskuussa 2019. Tallinnan maraton oli minulle vaikea ja jos takertuisin tähän muistoon, harteilla olisi melkoinen kisapeikko. Onneksi Tallinnasta on…
Haastattelin blogiini inspiroivaa ultrajuoksija Maria Westerlundia. Maria on viime vuosina kehittynyt huimasti ultrajuoksussa ja hän juoksi kesäkuussa Liedon rataultrassa 120,5 km. Tulevana viikonloppuna Maria juoksee Kokkola Ultra Runilla ensimmäisen 24 h kisansa. Kyselin Marialta hänen harjoittelustaan ja tavoitteistaan. Kerro taustastasi ja juoksuhistoriastasi. Olen 39-vuotias, vaimo,…
Juoksin lauantaina puolimaratonin Hämeenlinnan kaupunkimaratonilla loppuaikaan 1:53, mikä oikeutti N45-sarjan kolmanteen sijaan ja podiumille! Palkintopallille pääseminen on minulle harvinaista herkkua. Hämeenlinnan puolikas ajoittui juuri sopivasti kolme viikkoa ennen Paavo Nurmi Marathonia. Voisin juosta puolikkaan maksimisuorituksena ja ehtisin palautua kisasta mainiosti maratoniin mennessä. Ehkäpä kokisin jopa…
Paavo Nurmi Marathoniin on alle neljä viikkoa! Nyt heinäkuussa olen lomaillut ja on ollut hyvä treenikuukausi. Erityisen arvokasta on ollut, että olen voinut lomalla palautua kovistakin juoksutreeneistä täysipainoisesti. Olen nukkunut paremmin kuin pitkään aikaan, ja laadukas uni on tehnyt treeneistä entistä onnistuneempia. Heinäkuun alussa olimme…
Vuosi on puolivälissä ja nyt on hyvä ottaa katsaus ensimmäisen kuuden kuukauden juoksutreeneihin. Harjoittelen paraikaa Pasi Päällysahon valmennuksessa Paavo Nurmi Marathonille, johon on nyt aikaa seitsemän viikkoa. Aloitin Pikkuliten-blogin Poppiksen kanssa parivalmennuksen maratonille helmikuussa. Olen kirjoittanut kevään mittaan treenikuulumisia muun muassa täällä ja täällä. Vaikka…
Olen aina rakastanut karttoja. Voisin viettää tuntikausia karttoja tutkaillen, oli kyse sitten maailmankartastosta, kaupunkikartoista tai maastokartoista. Vielä parempaa on, kun pääsee yhdistämään karttaintoilun treenaamiseen! Lenkkireittien suunnittelu ja uusien paikkojen näkeminen on osa kestävyysliikunnan riemua. Juosten ja pyöräillen tulee käytyä paikoissa, joihin ei olisi muutoin päätynyt.…