Kilpisjärven vaelluksen jälkeen päätin osallistua jälleen NUTS Virtual Raceen. Olen osallistunut myös aiempiin virtuaalikisoihin pääsiäisviikonloppuna ja kesäkuun alussa. Omatoimiset virtuaalikisat korvasivat koronaviruksen vuoksi peruuntunutta NUTS Karhunkierrosta sekä NUTS Ylläs Pallasta.
Kesän aikana koronarajoitukset höllentyivät sen verran, että Ylläs-Pallaksen perusmatka eli satamailinen järjestettiin. Perusmatka starttasi perjantaina klo 12 Hetasta ja itse lähdin matkaan omaan virtuaalikisaani Hotelli Pallaksen pihasta Hetan suuntaan perjantai-iltana. Näin pääsin juoksemaan lähes kaikkia perusmatkalaisia vastaan ja sain kokea siivun verran heidän kisafiiliksiään!
37 km maastossa on rankka matka ja vastaa rankkuudeltaan maratonia (ellei enemmänkin). Jälkeenpäin totesin, että 37 km Lapin tunturissa on vielä rankempi. Sain vahingossa kahmittua omaan Pallaksen virtuaalikisaani ennätykselliset nousumetrit: 1565 m!
Vertailun vuoksi: virallinen NUTS Ylläs Pallaksen 37 km kisa Ylläksen maastoissa sisältää reilun 1000 nousumetriä ja Hetta-Pallas 58 km noin 1500 nousumetriä. (Nauruhymiö tähän.) Ei siis ihme, että oma virtuaalikisa tuntui ”vähän” rankalta!
Virtuaalikisassakin on tunnelmaa!
Kolmen virtuaalikisan myötä on ollut hauska huomata, että virtuaalikisassakin pääsee oikeaan kisatunnelmaan. Tietenkään mikään ei korvaa yhteislähdön tunnelmaa tai oikeaan maaliin pääsyä, ja virtuaalikisasta puuttuvat myös elintärkeät huoltopisteet.
Huoltopisteiden puuttuessa joutuu miettimään oman energiahuollon hyvin tarkkaan. Myös pääkopalta kysytään erilaista kestävyyttä, kun kisa ei rytmity huoltopisteisiin ja kisan sosiaalinen ulottuvuus ja huoltajien kannustus jää uupumaan.
Toisaalta oikeissa polkukisoissa saatetaan juosta pitkiä osuuksia ihan yksin, joten siinä mielessä virtuaalikisan fiilikset poikkeavat yllättävän vähän oikeasta polkukisasta. Tässä mielessä virtuaalikisat ovat olleet minulle tosi hyvää henkistä harjoitusta, kun on joutunut tulemaan toimeen omillaan.
Kisasuunnittelua
Kilpisjärven vaelluksen jälkeen majoituimme Särkijärven majoilla Pallaksen lähellä, joten oli helppoa lähteä juoksemaan Hotelli Pallakselta merkittyä reittiä kohti Hettaa. Vaelluksen jälkeen minulla oli aika pahasti hartiat jumissa rinkan kantamisesta ja teltassa nukkumisesta, ja heräsin parina aamuna jäätävään päänsärkyyn.
Tämän vuoksi arvoin kisaosallistumista pitkälle perjantai-iltapäivään saakka. Lisäksi perjantaina satoi kunnolla vettä ja vasta illaksi luvattiin selkenevää. Sain hartiat avattua venyttelyn ja kevyen joogan avulla ja päänsärky talttui, joten päätin lähteä juoksemaan.
Pakkasin juoksuliiviin mukaan 2 l nestettä (täydentäisin juomavarantoja puroista), 8 kpl energiageelejä, kaksi energiakeksiä, pähkinä-hedelmäsekoitusta ja hätävaraksi yhden suklaapatukan. Lisäksi otin mukaan kuoritakin, ensiaputarvikkeet ja kokoon taittuvat juoksusauvat.
Suunnittelin juoksevani merkittyä Pallas-Hetta-vaellusreittiä 18,5 km pohjoiseen, jonka jälkeen kääntyisin takaisin Pallakselle. Kartta ja kompassi olivat mukana henkisenä varavarusteena, vaikka näitä en tarvinnutkaan hyvien reittimerkintöjen vuoksi. Reitti oli myös minulle ennestään tuttu kolmen aiemman kisaosallistumisen ansiosta.
Sovimme puolison kanssa, että laitan hänelle säännöllisesti väliaikatietoa sijainnistani ja juoksun etenemisestä, niin hän tietäisi, että kaikki on hyvin.
Pallakselta Suaskuruun…
Perjantaina alkuillasta Hotelli Pallaksella oli mukavasti sutinaa, kun perusmatkalaiset olivat lähestymässä Pallaksen huoltopistettä. Itse pääsin matkaan klo 18.30 jälkeen ja sauvoille tuli heti käyttöä, kun Pallakselta oli noin 3 km yhtäjaksoista nousua Taivaskerolle. Eipä ole Etelä-Suomessa tällaisia nousuja!
Perusmatkan juoksijoita tuli koko ajan vastaan, osa yksin ja osa porukassa. Pyrin toivottelemaan jokaiselle tsempit ja muutama kisaaja huikkasi, lähdinkö jo paluumatkalle. Kilometrit taittuivat rattoisasti juoksijoita bongatessa.
Polku oli välillä tosi kivikkoinen ja rakkaakin oli. Alkumatkan ylämäkien jäädessä taakse laitoin sauvat kasaan ja juoksin pidemmän pätkän. Sitten alkoi taas nousu ja otin sauvat avuksi. Juoksuun löytyi hyvä rytmi, kun juoksin kaikki tasaiset ja alamäet ja sauvoin ylämäet ylös.
Vähitellen reitti hiljeni perusmatkan juoksijoista ja tuli hiljaista. Autiotupien tuntumassa oli telttailijoita, joita tervehdin. Mahtoivatko miettiä, mihin minulla on kiire?
Reitti oli paikoin tosi märkä ja mutainen. Juoksin surutta vesiosuuksien läpi ja kaipasin vedenpitäviä sukkia. Lumikeron nousun alkaessa matkaa oli takana noin 15 km. Toisessa jalkapohjassa alkoi tuntua, että se kääntyy rullalle reitin märkyyden vuoksi.
Pysähdyin laittamaan varalta rakkolaastarin, sillä rakkoja en todellakaan haluaisi. Vältyinkin kokonaan rakoilta ja uudet Salomonin S-Lab Sense Ultrat toimivat jalassa tosi hyvin!
Lumikeron huipulla (16 km) oli kaunista, karua ja tuulista. Vielä piti kuitenkin jatkaa hiukan eteenpäin, jotta saisin virtuaalikisan 37 km täyteen. Laskeuduin pitkää, märkää ja kivikkoista alamäkeä Suaskuruun. Great, joutuisin siis tulemaan tämän osuuden takaisin ylämäkeä.
…Ja Suaskurusta takaisin Pallakselle
Suaskuru oli kamala paikka. En muistanutkaan aiemmista kisoista, miten juurakkoinen ja kivikkoinen se oli. Onneksi tarvitsi käydä vain kääntymässä siellä! Aikaa oli mennyt 3 h 6 min ja matkamittari näytti kääntöpaikalla 18,55 km. Olin edennyt 10:05 min/km eli ihan kelpo vauhtia reitin haastavuus huomioiden.
Otin energiageelin tai -keksin noin puolen tunnin välein ja join säännöllisesti. Pari kertaa otin merisuolaa. Kaikki energia imeytyi tosi hyvin ja juoksu sujui hyvin.
Paluumatkalla tunkkasin taas sauvojen kanssa takaisin Lumikerolle ja märkää oli. Palasin Lumikeron päälle klo 22.20. Puolimaraton tuli täyteen ja matkaa oli jäljellä 16 km. Oli jo sen verran tuulista, että laitoin kuoritakin päälle. Oli poutaista ja keskiyön aurinko häilyi pilvien takana.
Tuntui hienolta ajatukselta, että nyt en menisi enää poispäin Pallaksesta ja matka lyheni vähä vähältä!
Laitoin puolisolle säännöllisesti väliaikatietoja. Montellin maja klo 23.01, 12 km maaliin. Rihmakuru klo 23.40, 8 km maaliin. Juostut kilometrin tuntuivat jo aika lailla etureisissä, mutta pärjäsin. Keskiyö läheni ja kuikuilin kelloa, sillä halusin ikuistaa hetken kameraan.
Viimeinen nousu alkoi Taivaskerolle ja sain tehdä jo tosissani töitä nousussa. Matka eteni päättäväisesti.
Yhtäkkiä näin porolauman. Pari poroa tuijotti minua uteliaana ja loput jolkottelivat kauemmas. Pää oli tyhjentynyt muista ajatuksista aikaa sitten, vain Arttu Wiskarin Tässäkö tää oli? piinasi korvamatona.
Sitten alkoi tuttu kolmen kilometrin lasku Hotelli Pallakselle. Katsoin taivaanrantaa intensiivisesti ja odotin, milloin hotelli tuli näkyviin. Jalat olivat aika lopussa. Lopulta pääsin maaliin ja kello näytti loppuaikaa 6:20, keskisyke 149. Viesti puolisolle, nopea vaatteiden vaihto ja autolla mökille yösaunaan.
Fiilis oli niin hieno! Ilman NUTSin virtuaalikisaa en olisi tehnyt tätä. Pärjäsin yksin tunturissa ilman suurempia kommelluksia ja juoksu oli rankka, mutta todella hyvää valmistautumista tuplasti pidempään kisaan Nuuksio Classicissa.
