17.3.2020. Koronavirus pisti koko maailman nurin ja Suomi siirtyi eilen poikkeustilaan. Niin absurdia ja surullista. Koulut, kirjastot, teatterit, kaikki kiinni. Lapset kotiopetuksessa 13.4. asti. Aikuiset etätöissä. Häilyn lamaannuksen reunalla. Ei voi jäädä tuleen makaamaan, mutta huomaan, että meinaan lamaantua.
Monen elämän merkillisin viikko. Kuka olisi voinut uskoa, millaisessa poikkeustilassa eläisimme keväällä 2020. Alkuviikosta tein hartiavoimin töitä, että sain pidettyä positiivisesta ajattelusta kiinni.
Huomasin, että en ole kriisitilanteissa kovin hyvä. Velloin kielteisissä skenaarioissa ja heräsin yöllä murehtimaan. Harmitti, että lapset eivät pääse kouluun tai tapaamaan kavereitaan. Mietin, mitä töissä ja työelämässä yleisesti tulee tapahtumaan. Surin yrittäjiä, yritysten työntekijöitä ja lapsia, joilla ei ole turvallista kotia.
Samaan aikaan sain säilytettyä toimintakykyni. Kotona järjestimme lasten opiskeluolosuhteet, suunnittelimme viikon ruuat, kävimme aamukävelyllä ennen työ- ja koulupäivän alkamista, puhuimme tilanteesta. Töissä hoidin tehtäväni, järjestin tiimille virtuaalisia iltapäiväkahveja, onnistumisiakin tuli. Keskittyisimme siihen, mihin pystymme vaikuttamaan. Kaikki järjestyisi aikanaan.
Ja juoksin. Ja kävelin. Lähdin joka päivä ulos, vaikka väsytti. Keskiviikkona juoksin Nuuksiossa, mutta ajatukset olivat koko ajan muualla. Yritin keskittyä mindfulness-hengessä maisemaan, hengitykseen ja kehon tuntemuksiin, mutta se ei vain onnistunut. Seuraavana yönä nukuin huonosti.
Torstaina vaihdoin peruskestävyystreenin sauvakävelyyn. Tein läheisen urheilupuiston mäkisissä maastoissa tunnin sauvakävelyn ja katso: mieli rauhoittui ja pää tyhjeni. Seuraavana yönä nukuin paremmin kuin vähään aikaan.
Kuntosalitreeni vaihtui kotijumppaan lasten kanssa ja mäkitunkkaukseen Malminkartanossa. Lauantaille oli merkitty vauhtikestävyystreeni, mutta olo tuntui väsyneeltä viikon koitoksista. Tein vauhtikestävyystreenin sijaan kaksi rauhallista kävelyä, joista toinen oli kauppareissu.
Ohjat omiin käsiin
Loppuviikkoa kohti mielialani koheni huomattavasti. Tajusin, että meillä ei ole oikeasti mitään hätää. Niin kauan kuin meillä on toisemme, olemme terveitä ja on katto pään päällä, kaikki on hyvin. Nyt ei ole aika rakennella kauhuskenaarioita lähikuukausille. Siitä ei olisi kenellekään mitään hyötyä. Elämä menisi ohi.
Ja onneksi osasin koko ajan iloita pienistä asioista. Niistähän onni lopulta koostuu. Pienistä asioista iloitseminen oli vain hetken ajan hieman vaikeaa, kun niin isot, hallitsemattomat asiat vyöryivät ylitse.
Loppuviikkoa kohti päätin myös ottaa ohjat käsiini hyvinvointini ja nukkumisen osalta. Otin aktiiviseen käyttöön keinot, joilla on aiemminkin ollut positiivinen vaikutus yöuniin. Samat henkilökohtaiset kamppailut, eipä niistä näytä pääsevän eroon, vaikka ympäristössä tapahtuisi mitä.
Aloittaisin aamut rauhallisemmin, ilman somea tai koronauutisia. Päivät läsnäolevammin. Ei multitaskaamista. Iltojen rauhoittaminen ajoissa: puhelin pois, kunnon iltapala, iltameditaatio ja mielen päällä olevien asioiden kirjoittaminen päiväkirjaan, niin niitä ei tarvitsisi miettiä öisin.
Juoksutreenin osalta ymmärsin, että nyt on todella tärkeää kuunnella itseään ja kehoaan. Näinä epävarmuuden aikoina keho ja mieli ovat kovassa kuormassa ja on vaarana ajaa itsensä seinään, jos painaa jääräpäisesti treeniä.
Myös valmentaja muistutti minua siitä, että juoksen itseäni, en häntä varten. Tämä oli tärkeä muistutus. Jos olisin epätavallisen väsynyt, jättäisin kovemmat treenit suosiolla väliin.
Ennätyskilsat juoksua ja kävelyä
Vaikka kevensin treeniä, etätyö ja muiden harrastusten poisjääminen näkyi viikon treenikilometreissä. Tällä viikolla kertyi peräti 60 km juoksua ja kävelyä! Mukana näissä ovat kaikki vartin aamukävelytkin. Tein 80 % viikon treeneistä peruskestävyysalueella.
Näin treenasin tällä merkillisellä viikolla:
Maanantai: vartin aamukävely; illalla 55 min juoksulenkki, jossa 25 min vauhtikestävyysosuus, koko treenin keskisyke avg 145. Vk-osuus tuntui raskaalta.
Tiistai: illalla 35 min peruskestävyyslenkki (avg 125) ja lasten kanssa kotijumppaa.
Keskiviikko: vartin aamukävely, illalla 55 min peruskestävyyttä Nuuksiossa. Avg 134, raskasta.
Torstai: 65 min sauvakävely mäkisessä maastossa, avg 108.
Perjantai: vartin aamukävely; iltapäivällä mäkitunkkaus Malminkartanossa, 600 nousumetriä, avg 147. Ihanaa treenata mäessä pitkästä aikaa!!
Lauantai: kaksi kävelylenkkiä yhteensä 70 min, avg 89. Pohkeet kipeänä mäkitreenistä.
Sunnuntai: ihana aamupitkis lumisessa, aurinkoisessa Nuuksiossa 1 h 40 min, avg 124. Flow ja täydellinen läsnäolo. Iltapäivällä perheretki Vihdin Pääkslahdessa, 1 h 50 min, avg 100.
Iloa ja hyvinvointia viikkoon!
Niin se juuri on, että täytyy keskittyä niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa. Hyvä, että sulla on kuitenkin sellainen tilanne, jossa pystyy näkemään hyviäkin puolia. Itsekin pidän päiväkirjaa iltaisi, en ihan joka ilta mutta varsinkin silloin, kun pyörii paljon asioita mielessä. Olen huomannut, että se on ehkä tehokkain keino nukahtamisen helpottamiseksi – en ole koskaan ollut kovin hyvä nukkuja. Kaikkien kevään juoksutapahtumien siirtyessä käänsin asian positiiviseksi niin, että nythän on sitten aikaa treenata vielä parempaan kuntoon koitoksia varten! Kiitos tekstistäsi ja tsemppiä poikkeustilaan, eiköhän tästä jotenkin selviä kun vain päättää pysyä järjissään. 🙂
Kiva kun jätit kommentin! Ja joo, pakko tässä on suojella itseään ja suunnata huomio hyviin asioihin – ja paljonhan noita ilonaiheita löytyy! Ajattelen samoin kuin sinä, eli että jos en pääse kevään pääkisaan maratonille, saapahan sitten lisää aikaa treenata kohti tavoitetta! 🙂 Iloa ja onnellisia hetkiä sulle!