Treenaan paraikaa elokuiselle Paavo Nurmi Marathonille, johon on nyt kolme kuukautta aikaa. Paavo Nurmi on 13. maratonini. Juoksin ensimmäisen maratonini vuonna 2011 Tukholmassa – 10 vuotta sitten! Vuosi 2021 on minulle siis maratonin juhlavuosi.
Kahteentoista maratoniin mahtuu monenlaisia kisoja. Olen raastanut ennätyksen perässä, kaatunut maratonin puolivälissä päin asfalttia, parantanut hurmoksessa aiempaa maratonaikaa 40 minuuttia ja juossut leppoisia maratoneita ilman aikatavoitteita.
Jokainen maaliin juostu maraton on loppuajasta riippumatta voitto ja itsensä ylitys. Vuoden 2015 Terwamaratonin Lyyli-myrskyssä paransin aiempaa maratonaikaani 40 minuuttia. En ollut treenannut maratonille erityisen tavoitteellisesti, mutta olin lisännyt juoksumääriä ja juossut peruskestävyyslenkit kevyemmillä tehoilla. Voit lukea kevään 2015 maratonharjoittelustani lisää täältä.
Aina ei tarvitse tavoitella maratonennätystä
Vaikka ennätysmaratonit ja niiden jälkeinen euforia ovat omaa luokkaansa, minulle tärkeimmät onnistumisfiilikset maratonista ovat tulleet ilman erityisiä ennakko-odotuksia juostuista maratoneista. Tällaisia olivat Averian maraton Vihdissä huhtikuussa 2017 ja Milanon maraton huhtikuussa 2019.
Juoksin nämä maratonit kaverin kanssa ilman aikatavoitteita ja enemmän sillä ajatuksella, että maraton on ylipitkä treeni ja välietappi kohti isompaa tavoitetta. Erityisesti Milanon maraton oli todella onnistunut: juoksimme sen Millan kanssa juoksu-kävelytaktiikalla ja negatiivisella splitillä – maratonin toinen puolikas oli siis nopeampi kuin ensimmäinen.
Raasto ei houkuta
Odotan tulevaa Paavo Nurmi Marathonia innolla ja jännityksellä. Edellinen maratonini syyskuussa 2019 Tallinnassa oli kauheaa raastoa. Olin juossut saman vuoden heinäkuussa elämäni parhaan polku-ultran 55 km matkalla NUTS Ylläs Pallaksella. Tästä oli alle kaksi kuukautta Tallinnan maratoniin, jonka juoksin aivan palautumattomana ja keskellä ylikuormitustilaa.
Tavoitteeni oli juosta Tallinnassa alle 4 h ja juoksinkin sen loppuaikaan 3:58. Tavoitteen saavuttamisesta huolimatta kisasta jäi huono fiilis, kun se tuntui niin väkisin juostulta.
Olen oppinut noista parin vuoden takaisista kisoista pari asiaa. Ensinnäkin tarvitsen kunnolla aikaa kisasta palautumiseen. Ei ole mitään järkeä juosta sekä ultraa että maratonia kahden kuukauden sisällä, jos ensimmäinen kisa on juostu all out.
Toisekseen olen oppinut tunnistamaan oman kuormittuneisuuteni paremmin. Tämä kevät on ollut oman yrityksen toimintaa käynnistellessä vaativa ja välillä olen kaivannut juoksun sijaan pelkkää kotona oleilua. Juoksuvalmentajan kanssa kevensimme nyt juoksuohjelmaa, jotta kokonaiskuormitus pysyy hallinnassa.
Ja vaikka treenaan nyt pari viikkoa kevyemmin, uskon ehtiväni Paavo Nurmelle alle 4 h maratonkuntoon niin, että pystyn juoksemaan kisan hyvällä fiiliksellä.
