Mahtavasta NUTS Ylläs Pallas 55 km juoksusta on kulunut nyt reilu viikko (kisakertomus täällä). Juoksu meni tosi hyvin ja olen ollut kisan jälkeen hyvillä fiiliksillä, mutta kehon palautuminen on käynnistynyt nihkeästi.
Heti kisan jälkeen perjantaiyönä valvoin melkein viiteen. Saunoin, söin pariin otteeseen yöpalaa, sometin kisahöyryissäni ja uni oli kaikonnut kauas. Se on ihan tavallista, että kisan jälkeen nukutaan liskojen kanssa. Jalkoja jomottaa ja tulee nukuttua pari hassua tuntia. Onneksi on päiväunet. Lauantai-ilta meni mukavasti 105 km matkaa taittavia kavereita kannustaessa ja NUTS-bileissä.
Lauantaina janotti ja nälätti koko päivän. Etenkin jano oli aika kova ja ravasin jatkuvasti pissalla. Keho oli selvästi sekaisin kisasta ja nestetasapaino hakusessa. Onneksi kokonaisvointi oli hyvä ja jano väistyi vähitellen.
Jatkoimme perheen kanssa mökkeilyä Äkäslompolossa keskiviikkoon asti. Sunnuntaina kävimme rauhakseen patikoimassa Hillapolun Kesänkijärven ympäri. Olisin halunnut käydä Pirunkurussa, mutta kisan muussaamilla etureisillä ei ollut mitään asiaa rakkakivikkoon tai alamäkeen. Hillapolku oli sopivan tasainen ja sauvat auttoivat pienissä alamäissä.
Maanantaina ajelimme Pallakselle ja huiputimme Taivaskeron. Taivaskeron retki oli aivan mahtava ja jalatkin jo toimivat alamäissä. Retken kruunasi maailman paras poronkäristys hotelli Pallaksessa. Ja tiistaina pääsin vielä Pirunkuruunkin, kun kävin itsekseni kiertämässä Tähtipolun 8 km lenkin.
Jalkojen palautuminen kisasta eteni siis varsin normaalisti, mutta muu keho tuntui jäävän ylikierroksille. Äärisuoritus kisassa laukaisi ihmeellisen unettomuuden, jota kesti useamman yön. Nukahdin iltaisin hyvin, mutta heräsin joka yö 03-05 välillä saamatta uudelleen unta. Valvoin sitten aina pari tuntia syntyjä syviä miettien.
Onneksi oli loma ja pystyi nukkumaan aamulla pidempään, joten unta kertyi suht riittävästi. En kuitenkaan herännyt oikeastaan minään aamuna täysin virkeänä ja levänneenä.
Minulla on takana useampia ultramatkoja eikä keho ei ole aiemmin reagoinut kisan jälkeen tuollaisella unettomuudella. Herkkäunisuus on minulle kyllä sinänsä tuttua enkä hermostu ajoittaisesta valvomisesta. Olen lukenut paljon hyvän unen vaalimisesta ja tiedän, mikä minulla edistää hyvää unta ja mikä haittaa sitä.
Nyt oli kuitenkin varsin outoa, että nukuin niin huonosti – luulisi, että keho ottaa omansa takaisin ja pikemminkin nukkuisin hyvin rankan kisan jälkeen ja vieläpä lomalla.
Samaan aikaan luin muutenkin liikkujan hyvinvoinnista ja ravitsemuksesta ja erityisesti kortisolin (ns. stressihormonin) vaikutuksesta insuliinin ja melatoniinin (unihormoni) eritykseen. Pitkäaikaisesti koholla oleva kortisoli huonontaa sekä insuliinin että melatoniinin tuotantoa. Tietty määrä kortisolia on ihmiselle hyvästä, mutta pitkällinen stressi nostaa kortisolia haitallisesti ja myös liikunta nostaa kortisolitasoa tilapäisesti. Epäilemättä kova ja pitkä kestävyyssuoritus lisää kortisolin eritystä voimakkaasti ja luo kehoon stressitilan.
Tällaisena keittiölääketieteen tohtorina järkeilin, että rankka kisa nosti ennestäänkin korkealla olevat kortisolitasoni huippuunsa, mikä sitten aiheutti päiväkausien ylikierroksilla käymisen ja huonounisuuden. Normaalissa olotilassa kisa ei ehkä olisi laukaissut unettomuutta, mutta pidempiaikainen kokonaiskuormitus ei varmastikaan sovi yhteen rankan kisasuorituksen kanssa. Täydellinen palautuminen kisasta vie joka tapauksessa aikaa varmaan kuukauden päivät, ja nyt haluan panostaa palautumiseen erityisen hyvin.
Palasimme reissusta torstai-iltana kotiin ja herkkäuniselle oma sänky on paras paikka. Unet ovat onneksi jo paranemaan päin, mutta unettomuuskokemus sai pohtimaan, mitä liikuntaa ylipäätään olisi hyvä harrastaa, mikä on sopiva määrä treeniä, ja miten huolehtia parhaalla mahdollisella tavalla palautumisesta. Syksystä on luultavasti tulossa töiden puolesta tiivis ja on tärkeää varmistaa, että liikunta edistää hyvinvointia eikä syö sitä. Raja on joskus hiuksenhieno – jatkan aiheesta myöhemmässä postauksessa! 😊
