Keskinkertainen on riittävän hyvä

Life coaching saatu blogiyhteistyönä.

Pari viikkoa sitten (juuri ennen koronakriisin puhkeamista) tapasimme juoksuvalmentajani Minnan kanssa life coachingin, arjenhallinnan valmennuksen merkeissä (lue edellinen postaus aiheesta täältä).

Puhuimme (jälleen kerran) ajankäytöstä, arvoista ja tavoitteista. Minulle juoksuharrastus on paitsi tärkeä hyvinvoinnin osa-alue, myös tavoitteellista tekemistä. On mukavaa asettaa itselleen sopivan haastavia tavoitteita ja treenata niitä kohti. Ja wau, mikä fiilis tavoitteiden saavuttamisesta tulee – tämän tietää jokainen juoksija!

Mutta millaisia tavoitteita kannattaa asettaa itselleen juoksuharrastuksen suhteen, jotta tavoitteet eivät käänny itseään vastaan? Jos asetan riman liian korkealle, tavoitteista tulee kuormittavia ja stressaavia. Joskus raja on hiuksenhieno. Myös työ ja muu elämä ottavat osansa ja treeniohjelmassa on oltava joustamisen varaa.

Keskinkertainen suoritus riittää

Valmennustapaamisessa kerroin Minnalle pohtineeni, onko työuran ja (ultra)juoksun yhdistäminen minulle ollenkaan mahdollista. Juoksu on minulle elämäntapa ja rakastan pitkien matkojen juoksemista.

Rakastan myös työtäni, mutta työviikot ovat välillä todella kiireisiä, ja tällaisiin työviikkoihin kova juoksutreeni ei oikein sovi ilman uupumisen vaaraa. Mikä olisi sopiva tasapaino näiden välillä, perheen ja muun elämän tarpeista puhumattakaan?

Kerroin Minnalle myös toisesta huomiosta, jonka olin tehnyt arjen tekemisissäni. Saatan asettaa riman liian korkealle pienissäkin hyvinvointirutiineissa, kuten mindfulness-harjoittelussa, aamukävelyssä (joka on enemmänkin inspiroiva ajatus kuin varsinainen aamurutiini 😊) tai kehonhuollossa. Haksahdan helposti ajattelemaan, että mindfulness-harjoituksia tulee tehdä joka ilta tai aamukävely pitää tehdä joka aamu, ja mielellään vähintään puoli tuntia kestävänä.

Huokaus. Kuulostaa ensinnäkin aika ilottomalta ja suorittavalta elämäntyyliltä. Ja arvaatko, miten käy, jos vaadin itseltäni täydellistä suoritusta näissä kivoissa asioissa? En tee niitä ollenkaan. Sorrun ajattelemaan, että asiat pitää tehdä joko täysillä tai sitten ei ollenkaan.

Minna kysyi, millainen tavoite minulla on tällä hetkellä Färsaarten maratonille. Vastasin suunnilleen näin: ”No, kisareitti on haastava eikä sinne mennä tavoittelemaan ennätyksiä. Menen Färsaarille hakemaan elämyksiä ja olisi kiva saada mallikas kisasuoritus hyvällä fiiliksellä. Loppuajalla ei ole niin väliä, mutta neljän tunnin hujakoille olisi kiva juosta.”

Ja näihin pohdintoihin Minna esitti tärkeän huomion. Keskinkertainen suoritus riittää. Neljän tunnin maraton ei ole keskinkertainen suoritus, vaan todella hyvä aika.

Juoksuharjoittelun motiivi ja tämänhetkiset resurssini tulisi pitää kirkkaana: jos lähden Färsaarille hakemaan elämystä ja jos tiedossa on kiireinen kevät, jossa palautuminen ei ole aina priimaa, kannattaa hellittää tiukoista aikatavoitteista.

Keskinkertainen suoritus riittää kaikessa tekemisessä. Asioita ei tarvitse tehdä joka päivä. Voin meditoida vaikka kolmena iltana viikossa ja käydä aamukävelyllä silloin tällöin. Tai olla tekemättä mitään näistä ja lojua vain sohvalla. Kaikki pienet hyvinvointiteot edes silloin tällöin ovat kotiin päin, mutta paineita niistä ei kannata ottaa.

Ruuhkaisen työjakson aikana voin ja pitääkin keventää treeniä. Minna muistutti, että en treenaa valmentajaa, vaan itseäni varten. Toisaalta olen itse vastuussa rajojen asettamisesta esimerkiksi työnteolle. Tärkeää on kuunnella itseään ja tunnistaa se, mitä kulloinkin tarvitsen.

Valmennustapaamisen jälkeen omat päämäärät ja prioriteetit tuntuivat taas selkeämmiltä. Ulkopuolisen coachin näkemys tuli tarpeeseen. Hän auttoi minua näkemään omat sudenkuoppani ja osasi työntää minut lempeästi niistä ylös. Ainakin vähäksi aikaa 😉!