Kaksi puolimaratonia viikon sisään – osa 1: Helsinki Half Marathon 2019

Välillä voi vähän hullutella juoksuharrastuksen kanssa. Juoksin kaksi puolimaratonia viikon sisään, ensimmäisen viikko sitten Helsinki Half Marathonilla Helsingissä ja toisen eilen Forssan Suvi-illassa.

Puolimaraton on yksi mun lempimatkoista – saa juosta kovaa, mutta rasitus ei ole niin pitkä kuin maratonilla. Ja keskimäärin olen kokenut eniten onnistumisia juuri puolimaratoneilla. Juoksen puolikasta vain aivan liian harvoin! Edellisen kerran olin puolikkaalla syksyllä 2017, Vantaan Maratonilla kahden tunnin jäniksenä.

Luulen, että jos malttaisin treenata tavoitteellisesti puolikkaalle, saisin melko helposti muutaman minuutin pois nykyisestä ennätyksestä (1:47, HHM 6/2017). Mutta toistaiseksi olen juossut puolikasta välitavoitteena pidemmille matkoille ja ennätykset ovat syntyneet muun harjoittelun sivutuotteena.

HHM:n reitti.

Helteinen HHM

Rupeaman ensimmäinen osuus oli siis Helsinki Half Marathonilla, ja silloin en vielä tiennyt juoksevani viikon päästä myös Forssassa. HHM:llä helle oli hirveä ja siinä kelissä maaliinpääsy oli todellinen saavutus. Minulla ei ollut erityisiä aikatavoitteita ja arvelin, että nykykunnolla pääsisin maaliin ehkä 1:55 loppuajassa. Tarkoitus oli juosta puolikas kovaa, mutta ei raastaen.

Hellekisassa maltti ja kokemus olivatkin valttia. Otin kisan alkuun mukaan oman 0,5 l urheilujuomapullon, kaksi energiageeliä ja suolatabletteja. Olin juonut tavallista enemmän jo pari päivää ennen kisaa ja juuri ennen starttia otin yhden suolatabletin. Menetän hikoillessa nimittäin aika paljon suoloja ja extramäärä suolaa auttaa ainakin minulla nesteiden imeytymisessä.

Ja onneksi tosiaan oli omaa urheilujuomaa mukana. Se pelasti varmaan oman kisani, ja ehdottomasti varaudun jatkossakin helteisiin katukisoihin omalla poisheitettävällä juomapullolla.

Kisasykkeet.

Kisassa tikuttelin tasaisia 5:30-kilometrejä. Matka eteni yllättävänkin tasaista vauhtia ja ajattelin, että tässä menee puolimaratonin erikoisnainen. 😀 Kuulostelin omaa olotilaa koko ajan, jotta noutaja ei tulisi. Minulla on kokemusta parista lähes-katkeamisesta hellekisoissa – Terwamaratonilla vuonna 2014 ja Mallorcan maratonilla 2015. Kummassakin kisassa taistelin maaliin ja kisasta jäi huono fiilis.

Nämä kisat opettivat, että hellekisassa pitää todellakin luopua kovemmista aikatavoitteista, välttää nestehukka ja varmistaa maaliin selviytyminen.

HHM:llä huoltopisteitä oli tiheästi ja join jokaisella huoltopisteellä pari kunnon mukillista urheilujuomaa ja kaadoin vettä päähän. Pään viilentäminen oli ihan ehdotonta siinä kelissä, vaikka jälkeenpäin syntyikin somekeskustelua siitä, aiheutuiko veden loppuminen loppupään kisaajilta osittain siitä, että osa juoksijoista oli tuhlannut vettä päähän kaatamiseen. Tunsin tästä vähän syyllisyyttä, mutta jälkeenpäin on turha spekuloida omaa osuutta ”vesiskandaalissa”.

Helpottuneena maalissa. Kuva: Jussi Solastie.

Ensimmäiset reitin varrelle pyörtyneet juoksijat näkyivät noin 14 km kohdalla ja siitä eteenpäin pyörtyneitä näkyi säännöllisesti. Kaikilla oli onneksi jo apua saatavilla, mutta näky oli pelottava. Mietin, tapahtuuko pyörtyminen kisassa äkkiarvaamatta vai onko siitä merkkejä havaittavissa, jos tajuaa ottaa merkit todesta? Ymmärrän kyllä, miten vaikea on keskeyttää, etenkin jos on vähän kokemusta kisoista eikä tiedä, millainen olotila kuuluu normaaliin kisaan ja mikä on merkki vakavammasta tilasta.

Noin 3-4 kilometriä ennen maalia aloin itsekin selvästi potea nestehukkaa. Kropassa alkoi tuntua vilunväristyksiä ja vähemmällä juomisella olisin varmaan hyytynyt siihen. Yhden tiukan ylämäen kävelin siinä, mutta muutoin jatkoin matkaa juosten ja halusin vain äkkiä maaliin. Oli ihanaa päästä Töölönlahdelle tietäen, että maaliin on enää alle kilometri. Siinäkin näin vielä yhden ambulanssin uupunutta juoksijaa hoitamassa.

Maaliin saavuin hyvävointisena ajassa 1:57, kisan keskisyke oli 170 (anakynnykseni on 174). Maalialueen energiahuolto oli loistava ja kavereiden kanssa oli kiva vaihtaa kokemuksia hurjasta kisasta. Helteestä huolimatta HHM oli minulle nappijuoksu. Olin kiitollinen, että keho ja pää veivät minut niin hienosti maaliin.

Hymy herkässä. Kuva: Jussi Solastie.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.