Vietimme heinäkuun viimeisen viikon perheen kanssa Lapissa, Inarissa. Tein kaksi mahtavaa polkupitkistä tuntureilla, joista ensimmäisestä kerroin edellisessä postauksessa. Toisella pitkiksellä pääsin jo lappilaiseen erämaahan.
Muotkatunturit, Jeageloaivi
Perjantai oli viimeinen päivä Inarissa ja jälleen olisi juoksua ohjelmassa. Olimme vuonna 2002 (!) vaeltamassa Muotkatuntureilla ja sinne olisi mökiltä sama matka kuin Inarin kirkonkylään. Mielessä alkoi poltella juoksulenkki erämaamaisemissa.
Mutta, Muotkatunturit ovat tosiaan erämaata enkä ollut varautunut paperikartalla reissuun. Tutkin ja tutkin netin maastokarttaa. Karttaan oli merkitty polku Muotkan Ruoktusta Jeageloaiville. Jeageloaivilta polku tulee takaisin Peltojoen varteen. Ja katso: Muotkan Ruoktun nettisivuilta löytyi tieto, että reitti on merkitty. Siis sinne!
Herätys klo 6.30 ja olin valmiina starttaamaan Muotkan Ruoktusta klo 8. Reitti oli tosiaan merkitty sinisellä maalilla ja nauhoilla puihin ja ne oli helppo huomata. Olin myös ottanut nettikartasta kuvakaappaukset kännykkään, mutta niistä ei ollut paljon hyötyä.
Vähän oli kyllä jännittävää edetä yksin tunturissa, kun aika ajoin puhelin näytti ’Ei verkkoa’. Mutta hätää ei ollut ja tiesin, että voin tarvittaessa aina palata samaa reittiä takaisin. Ja pääosin olin kyllä vähintään 3G-verkon päässä.
Juoksu oli ihanaa. Tai kävelyähän siitä oli varmaan kolmannes. Kävelin jotakuinkin kaikki ylämäiksi luokiteltavat kohdat. Hyttysiä ei juurikaan ollut eikä niin kuuma kuin pari päivää aikaisemmin. Purot olivat jo selvästi kylmempiä kuin Otsamolla. Vesi viilensi mahtavasti.
Jeageloaivin huippu koitti n. 7 km juoksun jälkeen. Jälleen mahtavat maisemat ja kapustarinnan piipitys erämaan äänettömyydessä. Koitin tallentaa näitä kuvia syvälle mieleen syksyn varalle.
Tunturin huiputettuani jatkoin laavulle, joka sijaitsi noin 9 km päässä Muotkan Ruoktusta. Siellä kadotin hetkeksi reittimerkit ja ajattelin jo, että pitää lähteä samaa reittiä takaisin, mutta löytyiväthän ne sitten.
Hillasuo, vähän ryteikköisempää polkua, ja takaisin kauniin Peltojoen varteen. Siitä olisi ollut helppo juosta takaisin lähtöpaikkaan vaikka ilman reittimerkintöjäkin. Välillä polku oli kuin mukulakivikatua, helpointa oli edetä hyppelemällä kiveltä toiselle. Hienoja telttapaikkojakin olisi löytynyt joen varresta. Ehkä vielä joskus…
Oli niin ihana lenkki ja olin tosi iloinen, että uskalsin mennä.
18,7 km / 3 h 19 min / avg 128
