Juoksijan elämä on välillä melkoista aikataulusäätöä. Jotta saa riittävästi juoksukilometrejä, on otettava kalenteri kauniiseen käteen ja suunniteltava treenien ajankohdat viikoittain etukäteen. Joskus aikataulutus vaatii vähän mielikuvitusta ja treenejä joutuu tunkemaan mitä ihmeellisimpiin rakoihin.
Paikasta A paikkaan B juokseminen on mahtava ratkaisu juoksukilometrien kerryttämiseen. Tällöin lenkin lähtöpiste ja määränpää sijaitsevat eri paikoissa, kun yleensähän lenkki sekä alkaa kotoa että päättyy kotiin.
Etenkin kesälomalla on helppoa juosta paikasta toiseen, kun muutenkin matkustetaan eikä treeniin joudu varustautumaan lukuisin vaatekerroksin. Tämä vaatii toki joustavuutta matkaseurueelta ja juoksijalta reittien selvittämistä etukäteen. Paikasta toiseen juokseminen on myös ajankäytöllisesti tehokasta, kun muutoin aika menisi autossa istuessa.
Viimeisen parin viikon aikana olen tehnyt neljä pitkää treeniä paikasta toiseen juoksemalla. Olen jäänyt autokyydistä pois sopivan matkan päässä määränpäästä ja lähtenyt juoksemaan. Jos autoreitti kulkee valtaväylillä, juoksureitti pitää suunnitella pienemmille teille. Pikkuteitä pitkin reitti yleensä pitenee jonkin verran, mikä kannattaa huomioida reittisuunnittelussa.
Paikasta A paikkaan B juokseminen on myös upea tapa tutustua uusiin paikkoihin. Matkailuun saa ihan uudenlaisen tuntuman, kun on itse suunnitellut reitin ja pääsee kokemaan uusia paikkoja. Fiilis on ihan erilainen, jos vain hurauttaa nopeasti autolla ohi.
Kännykkä on hyvä apuväline vieraissa paikoissa juoksemiseen. Vaikka Googlemapsin käytettävyys ei ole mielestäni parasta luokkaa, sen tarkkuus riittää kuitenkin sijainnin paikantamiseen ja oikean juoksusuunnan ottamiseen.
Perhekin on jo tottunut siihen, että saatan jäädä pois kyydistä jossain keskellä korpea ja tulen myöhemmin perille. Varoitan perhettä tästä toki aina etukäteen. 😉 Puoliso onneksi kannustaa juoksuharrastukseen, vaikka hän joutuu tässä olemaan joustavana osapuolena, kun joutuu saapumaan lasten kanssa keskenään lomakohteeseen tai kotiin matkalaukkujen ja ruokaostosten kanssa.
Paikasta A paikkaan B juoksemisessa saa lähes lappujuoksufiiliksen etenkin silloin, jos juoksee pidemmän matkan. Määränpään lähestyessä tunnelma on huipussaan ja uudella reitillä juostusta pitkiksestä saa mukavia muistoja. Polarin ohjelmasta on hauskaa myös tutkia reittiä jälkeenpäin, ja mahdolliset harhailut reitillä tuovat vain oman mausteensa treeniin!
Alla neljä pientä matkakertomusta taannoisista juoksuistani paikasta A paikkaan B.
6.7. Lehmiä ja maalaismaisemia
Ensimmäinen lenkki tapahtui pari viikkoa sitten perjantai-iltapäivänä matkalla mökkireissulle Ikaalisiin. Ajoimme kolmostietä ja olin ajatellut, että noin kolmetuntinen lenkki olisi sopivan pituinen mökkiviikon alle. Jäin autosta pois jossain keskellä metsää ja olin suunnitellut juoksureitin pikkuteitä Ikaalisiin.
Oli kuuma sää – joskaan ei vielä niin tukalan helteinen kuin reilu viikko myöhemmin – ja mukanani oli n. 2 l juotavaa rakossa ja pehmopulloissa. Juoksu oli vähän raskasta enkä pystynyt juoksemaan alle 135 sykkeillä kuten piti. Mahakin meni lämmöstä sekaisin, mutta onneksi olin varustautunut asioimaan pellon laidassa. 😀
Juoksun kohokohta oli, kun keskellä peltoa näin kauempana oudon vaalean joukkion etenevän vauhdikkaasti pellolla. Lehmiähän ne olivat! Pysähdyin katsomaan, kun lehmät juoksivat aitauksessa ympyrää ihan juoksemisen ilosta. Juoksun riemu on samanlainen lajista riippumatta!
27,5 km, 3 h 15 min, syke avg 142
13.7. Paahteinen Nuuksio
Toisen lenkin juoksin kotimatkalla Ikaalisten mökiltä. Perhe heitti minut tuttuun paikkaan Salmen ulkoilualueelle Pohjois-Nuuksioon. Olin päättänyt juosta Nuuksion läpi kotiin Veikkolaan. Sanoin miehelle, että olen kotona klo 21 mennessä.
Ensimmäinen etappi olisi juosta Salmesta Kattilaan. Olin kännykän retkikarttasovelluksen varassa ja vähän jännitti, löytäisinkö tieni suht tuntematonta reittiä Kattilaan. Reitin alkupuolella päätin juosta aivan Iso-Parikkaan rannalla, järven itäpuolta. Siellä oli hankalaa edetä, sillä polku oli kapea ja pusikkoinen. Ei jatkoon. Ensi kerralla länsipuolta. Muutoin reittivalinta onnistui hyvin, ja oli helppo juosta opasteita seuraten.
Sää oli todella helteinen ja piti käydä täydentämässä vesipullot Haukkalammella. Onneksi tiesin tästä mahdollisuudesta, sillä muutoin olisi saattanut tulla noutaja keskellä Nuuksiota, kun juotava olisi loppunut aivan kesken. Tästä tuli lisäkilometrejä muutoinkin pitkään lenkkiin noin 1,5 km, mutta se oli kannattava investointi.
Kattilan jälkeen oli mahtava fiilis juosta kotiin päin, kun tunsin polut jo kuin omat taskuni. Lenkiltä oli mahtava mennä suoraan uimaan!
23,5 km, 3 h 21 min, syke avg 134
17.7. Amatööri juoksee veekoota
Kolmas lenkki oli kotimatkalla Porvoon päiväreissulta. Mies jätti minut pois kyydistä Espoossa Kehä kolmosen ja Vanhan Turuntien tuntumassa. Suunnitelmissa oli juosta pitkä vauhtikestävyyslenkki. Ensin 2 km lämmittelyä ja sitten niin sanottua vauhdikasta juoksua.
Tähän lenkkiin olin varustautunut amatöörimaisesti. Kello oli 20, mutta lämpötila oli vielä noin +30. Juotavaa oli mukana vain 0,5 l enkä uskonut auton lämpömittaria. Lenkki oli suht pitkä ja olin kuvitellut juoksevani viileässä illassa varjoisaa Turuntietä pitkin.
Äkkiä soitto miehelle. Voisitko tuoda mulle litran vettä ja tarvitsen autosta geelin, vessapaperia ja elektrolyyttitabletin. Onneksi huolto pelasi ja pelastaja saapui kohta paikalle vesineen. Taitaa olla mieskin jo tottunut mun ajoittaisiin säätöihin lenkillä. Ei koskaan tiedä, milloin puhelu tulee, että tule hakemaan mut kotiin tai on muuta pulmaa. 😀
Ja sitten. Olin jo lähellä Veikkolan taajamaa, kun näin tienposkessa yhtäkkiä hirven. Siinä se seisoskeli täysin tyynen rauhallisena. Naarashirvi, metsän kuningatar. Pysähdyin kuin seinään, katsoimme hetken toisiamme ja sitten hirvi kääntyi takaisin metsään. Oli todella vaikuttava näky.
15,3 km, 1 h 34 min, keskisyke 154
18.7. Loputon maantie
Neljäs lenkki oli heti seuraavana päivänä edellisiltaisen vk-lenkin jälkeen, matkalla Porvooseen. Kahdesta peräkkäisestä pitkähköstä lenkistä saisi hyvän rypästreenin ja harjoitusta väsyneillä jaloilla juoksemiseen.
Perhe meni Söderkullan S-marketiin ruokaostoksille ja minä lähdin juoksemaan musat korvissa. Helle oli jälleen armoton, mutta nyt olin varautunut kahdella litralla juotavaa.
Reitti olikin aika ”mielenkiintoinen” – 13 km viivasuoraa Porvoontietä eikä varjopaikkoja juurikaan ollut. 8 km juostuani kävin puskapissalla – hyvä, ei ainakaan nestehukkaa – ja huilasin hetken. Sykemittarin sykevyöstä oli loppunut paristo, mutta tuntemusten mukaan syke oli siinä 140-145. Juoksu tuntui suht kevyeltä, mutta jouduin kyllä kävelemäänkin, jotta syke ei olisi noussut liikaa.
Kun pääsin asfalttibaanalta maaseudun hiekkatielle, oli jo voittajafiilis. Aivan mahtava juoksu ja henkinen sietokykykin kasvoi viivasuoraa maantietä juostessa. Hellekään ei koitunut kohtaloksi, kun malttoi edetä rauhassa.
16,5 km, 1 h 58 min
