Viime viikonloppuna minun oli määrä juosta Kainuu Traililla Hossassa 55 km polku-ultra. Matkustimme puolison kanssa torstaina pääkaupunkiseudulta Hossaan ja jo samana iltana tunsin oloni vähän omituiseksi. Perjantaiaamuna heräsin kurkkukipuun ja jouduin toteamaan, että tällä kertaa kisatulokseni olisi DNS.
Sairastuminen juuri ennen kisaa tietysti harmitti, mutta yllättävän vähän kuitenkin. Minussa on fatalistin vikaa ja haen tapahtumilta usein suurempaa tarkoitusta. Ehkä olisin telonut jalkani kisassa tai kisasta olisi muutoin tullut kauhea. Treenimäärätkään eivät olleet kevään aikana kummoisia, joten ehkä minun ei vain ollut tarkoitus osallistua kisaan.
Viaton kurkkukipu äityi lopulta ärhäkäksi kesäflunssaksi. Tuli siis pakollinen pysähtyminen, jonka aikana on hyvä pohtia juoksua ja muuta elämää.
Haastavaa yhteensovittamista
Parin viime vuoden aikana olen kokenut (ultra)juoksuharrastuksen ja muun elämän yhteensovittamisen haastavaksi. Aiemmista elämänvaiheista oppineena varjelen omaa kokonaiskuormitustani melko tarkkaan, mutta en ehkä kuitenkaan riittävän hyvin.
Toimin yrittäjänä ja työ imaisee mukaansa todella helposti. Rajat työnteolle pitää asettaa itse, sillä työtä on tavallaan aina enemmän kuin ehtii tehdä. Työssäni on välillä melkoisia ruuhkahuippuja ja tällöin voimavaroja treenaamiseen on vähemmän.
Työn lisäksi tietysti perheelle ja muille läheisille on tärkeää ottaa aikaa ja arvostan myös sitä, että saa ihan vaan oleilla kotona ilman täyteen ohjelmoitua kalenteria.
Olenkin todennut, että kaikkea ei voi saada eikä juuri nyt ole sopiva elämänvaihe esimerkiksi pitkille polku-ultrille.
Vai onko? Miten on mahdollista sovittaa yhteen vaativa työ, aika läheisille ja palautumiseen sekä rakas polku-ultrailu?
Juoksuvaellushaaveita
Haen polku-ultrista luontoelämyksiä, meditatiivisia kokemuksia ja matkaa omaan itseen. Haluaisin juosta pitkiä matkoja, mutta en tiedä, milloin elämässäni tulee sopiva hetki tähän. Juoksukuntoni ja treenituntien määrä on tällä hetkellä vaatimaton. Pitkien matkojen juokseminen vaatisi viisasta harjoittelua ja tasapainoista ajankäyttöä.
Joku sanoisi, että ainahan voi juosta lyhyempiä matkoja – ja niin olen juossutkin, tänä keväänä onnistuneesti esimerkiksi kympin (Helsinki 10, 57:50) ja puolimaratonin (HCR, 2:06). Syyskuussa menen Berliinin maratonille. Näistäkin saa huippufiiiksiä, mutta polku-ultrat ovat vaan ihan eri juttu.
Ja nyt silmäni aukesivat sellaiselle konseptille kuin juoksuvaellus. Juoksuvaelluksessa (fastpacking) tehdään 2-4 päivän juoksureissu perinteistä vaeltamista kevyemmällä varustuksella, pidemmillä päivätaipaleilla ja maastossa tai tuvissa yöpyen. Voisiko juoksuvaellus olla sopiva laji pitkien polkuelämysten toteuttamiseen?
PS. Postauksen kuvat ovat toukokuiselta polkulenkiltäni Pyhän tunturipuolikkaan reitiltä.