Yksi juoksu, kaksi näkökulmaa: ihana matkaseuralaiseni ja henkilökohtainen jänikseni Milla kirjoitti oman tarinansa Marrakechin maratonilta!
***
Anskun kanssa tuli puhetta, että voisin kertoa myös oman versioni Marrakechin maratonilta jäniksen näkökulmasta. Kyllähän ennätysjuoksua kannattaa ehdottomasti tarkastella usemmalta eri kantilta!
Alun perin ajatus siis oli, että lähdemme Marrakechiin höntsäilemään. Maisemia katselemaan ja matkanteosta nauttimaan ilman paineita. Reilu viikko ennen h-hetkeä satuin kysäisemään Anskun maratonennätystä. Ansku kertoi ajan ja totesi, että olisihan se joskus kiva alittaa. Minä siihen, että kokeillaanko? Ansku: ”Joo!” Keskellä talvea, peruskuntokaudella.
Vähän siinä tuli itsekseen nieleskeltyä, että mitenköhän tämä nyt hoituu ja tuliko luvattua liikoja, kun ei omakaan ennätys ole kuin vartin verran parempi. Ei siis todellakaan mikään läpihuutojuttu minullekaan!
Maratonaamu koitti ja saavuttiin pelipaikalle. Massan perässä liikkeelle, eikä mitään hajua missä kohtaa alkoi ajanotto. Ansku meni nurin heti kättelyssä, mutta tokeni äkkiä, vaikka rystyset oli auki ja polvessa vähän tuntumaa.
Ensimmäisen kilometrin jälkeen alkuruuhka hälveni ja saatiin kiinni rytmistä. Alettiin nakutella tasaisesti noin 5.12-5.18-vauhtisia kilometrejä. Oma vahvuuteni maratonilla on yleensä tasavauhtisuus, tai pikemminkin tasaisesti hiipuva vauhti, ja tätä lähdettiin nytkin hakemaan.
Omat sykkeet pysyivät uskomattoman alhaalla, pk:n puolella selkeästi, joten juoksu tuntui helpolta ja mukavalta. Juteltiin niitä näitä, ihmeteltiin maisemia, noukittiin huoltopisteiltä vesipulloja ja mandariineja. Muutamaan kertaan Ansku pyysi hitusen himmaamaan ja pariin otteeseen itse sanoin että nyt vähän jarrua. Ensimmäiset 30 kilometriä menivät todella kepeästi ja hyvissä fiiliksissä.
30 kilometrin jälkeen Ansku alkoi käydä hiljaisemmaksi ja vauhti hidastui. Anskun puuskutus kävi raskaammaksi. Sitten alkoi vähitellen kuulua myös vikinää ja valitusta. ”Mä en kestä”. ”Mä en tuu pystymään tähän”. ”Tää on kauheeta”. Maraton oli alkanut. Nyt oli minun vuoroni skarpata jäniksen roolissa.
Ensin pyrin keventämään tunnelmaa. Ansku ei jaksanut enää jutella, joten yritin keksiä hauskaa höpötystä ja jutun juurta, jota Ansku voisi kuunnella ja keskittyä siihen sen sijaan, että velloisi omassa olotilassaan. ”Kato, bensa on täällä tosi paljon halvempaa kuin Suomessa!” Syvä hiljaisuus. ”Ja vielä halvempaa bensaa seuraavalla asemalla!” Edelleen hiljaista. Mitäpä tuohon nyt olisi sanomista.
Viimeiset kymmenen kilometriä oli yhtä suoraa maantiepätkää, jossa aina välillä sujahdettiin liikenneympyrän läpi ja taas jatkettiin suoraa eteenpäin. Hädissäni valehtelin Anskulle ties kuinka monta kertaa, että kohta tämä suora loppuu ja tie kääntyy. Itsekin sitä toivoin, mutta turhaan.
Anskun ulina alkoi jo olla vähän huolestuttavaa. ”Milla mä en kestä enää, tää on hirveetä!” Jos kyse olisi ollut juoksijasta, jolla on vähemmän kokemusta kuin Anskulla, olisin saattanut todeta, että nyt hidastetaan, pysähdytään, mennään kaikessa rauhassa.
Mutta Ansku on ollut mukana niin paljon pahemmassa, että uskoin, luotin ja tiesin, että hän ei tähän hajoa! Niin kauan kuin pystyy kiroilemaan ja vinkumaan, pystyy myös juoksemaan. Että ei muuta kuin eteenpäin vain!
Päätin tietoisesti, etten kertaakaan lässytä mitään pehmoisia tai lähde mukaan ulinoihin, vaan nyt vain kohti maalia. Tehdään vielä hetki ihan sitä samaa, mitä on tehty tähänkin asti. Matka kun väheni kuitenkin koko ajan!
38 kilometrin kohdalla totesin Anskulle, että tässä on nyt enää kaksi kahden kilsan pätkää jäljellä: kaksi viimeiselle huoltopisteelle ja kaksi maaliin. Ne nyt menee heittämällä! Ja menihän ne.
Ansku sai ennätyksensä ja myös minulle tuli oikein kelpo maratonaika keskellä synkintä talvea. Viimeisen kympin aikana kroppa alkoi kangistua ja sykkeet nousivat oikein kunnolla, joten ei tämä maraton mikään kevyt lenkki ollut minullekaan. Omaa oloa ei vain kisan aikana edes ehtinyt miettiä, vaan huomio oli täysin toisen pärjäämisessä. Kokemus kaverin jänistämisestä oli siis yksinomaan positiivinen.
– Milla –
