Haastattelin blogiini upeaa ja inspiroivaa ultrajuoksija Elina Järnefeltiä. Viimeisen parin vuoden aikana Elina on osallistunut kaikkiin Suomessa juostaviin pitkiin polku-ultriin. Halusin tietää lisää Elinan ultrajuoksuharrastuksesta ja harjoittelusta, ja meillä olikin erittäin innostava juttutuokio!
Kuka olet ja miten aloit harrastaa ultrajuoksua?
Olen 41-vuotias, kolmen lapsen äiti, yrittäjä ja elämäntapaultraaja. Perheeseeni kuuluvat myös mies ja koira. Olen alun perin kotoisin Oulusta.
Olen aina harrastanut liikuntaa ja saanut mallin aktiiviseen elämäntapaan vanhemmiltani. Olen pienestä pitäen viettänyt aikaa metsässä, maalla kasvaminen oli mukavaa.
Ennen ultrakärpäsen puraisua harrastin suunnistusta. Hurahdin suunnistukseen osallistuessani Jukolan viestiin mieheni sukulaisjoukkueessa. Keväällä 2017 saimme porukalla idean osallistua NUTS Karhunkierroksen 32 km matkalle kuntoa kasvattaaksemme.
32 km kisa tuntui järjettömän rankalta. Sieltä selvittiin kuitenkin hengissä maaliin. Ikimuistoisena jäi mieleen Juuso Simpasen legendaarinen, voisi sanoa raju perusmatkan maaliintulo. Juuso voitti ja teki reittiennätyksen. Olin tästä todella vaikuttunut – itse en meinannut jaksaa 32 kilometriä, niin toinen veti juuri 166.
Se jätti minuun syvällisen jäljen – minäkin haluaisin testata omat rajani ja asettaa selkeitä jahdattavia tavoitteita. Halusin myös olla osa huikeaa polkujuoksuporukkaa, joka otti lämmöllä vastaan uteliaan muukalaisen.

Miten harrastus eteni Karhunkierroksen jälkeen?
Juoksukärpänen puri minua todella rajusti ja aloin treenata kohti pidempiä matkoja. Jo samana syksynä 2017 juoksin Nuuksio Classicin ja Vaarojen maratonin. Kolilla menin juttelemaan Juusolle ja pyysin apua harjoitteluun.
Juuso teki minulle juoksuohjelman seuraavan kevään 2018 Karhunkierroksen 80 km matkalle. Tavoitteena oli maaliin pääsy ja onnistuin siinä. Se oli hieno kokemus.
Juoksuohjelma auttoi ymmärtämään, että polku-ultralle treenatessa kilometrejä pitää olla paljon, pitää tehdä mäkitreeniä ja treenata oikein. Ostin kunnon sykemittarin ja aluksi treenisykkeiden seuraaminen tuntui masentavalta, kun tuntui, etteivät sykkeet liikahda mihinkään. Mutta tasavaiheen jälkeen kunto alkoi nousta ja mieli kohota.
Milloin juoksit ensimmäisen perusmatkan ja miten harjoittelit siihen?
Jo seuraavana vuonna, 2019, juoksin Karhunkierroksella 166 km perusmatkan. Lisäsin harjoittelumääriä, mutta en enää noudattanut varsinaista juoksuohjelmaa. Koin, että elämäntilanteeseeni ja tyyliini sopisi paremmin omatoiminen harjoittelu. Tunnollisena ihmisenä juoksuohjelman noudattaminen tuntui paikoin työläältä ja tekemättömät treenit jäivät jyskyttämään takaraivoon. Mielestäni juoksuohjelmat ovat kuitenkin äärimmäisen fiksu ratkaisu, mutta tämä vapaampi tyyli sopii nyt minulle.
Nykyään pilkon treenejä aika paljon ja saatan tehdä päivän treenit vaikka kolmessa osassa: yhden lenkin aamulla koiran kanssa, illalla lapsen harrastuksen aikana matolla jne. Pyrin tekemään sopivasti lihaskuntoa ja core-treeniä. Lihasten rullailu on myös ultraajan juttu.
Parhaimpina treeniviikkoina olen saattanut juosta jopa 200 km viikossa, mutta tämä on harvinaisempaa ja täytyy sijoittua viikolle, jolloin on paljon muuten löysää. Juoksen aika paljon fiiliksen mukaan ja juuri nyt jauhan peruskuntoa eli paljon kilometrejä. Jotain on jäänyt mieleen vuosien varrelta ja kokeneemmat kaverit auttavat, jos on ongelmia.
Koen, että olen tällä hetkellä tosi omistautunut harrastukselle: jos olen päättänyt tehdä treenin, myös teen sen. Tämä on vahvuuteni. Mutta pakostahan treeni myös välillä jää väliin.
Miten ensimmäinen perusmatkasi meni?
Ensimmäinen perusmatkani kevään 2019 Karhunkierroksella on ollut tähän mennessä paras perusmatkani. Oli niin siistiä tulla maaliin! Kisan aikana maaliin pääsy näytti hataralta ja loppupuolella epätodennäköiseltä – mutta en antanut tämän ajatuksen viedä.
Kisa oli fyysisesti tosi raskas ja jalkojen kantokyky tapissa. Mutta onnistuin aina kaivautumaan ylös pahoista hetkistä ja löytämään optimistisuuden, jossa etenin. Oli kylmä yö, eikä minulla ollut esimerkiksi tarpeeksi tuntumaa siihen, miten vaatteiden kanssa varaudutaan. Kaikista näistä on eri kisoissa opittu.

Mitä olet oppinut ultrakisoista ja treenaamisesta?
Joskus aiemmin luulin, että minusta tulee järjettömällä treenimäärällä äkkiä hyvä, mutta ei se mene niin. Olen lisännyt treenaamiseen vuosien saatossa enemmän malttia ja armoa. On ollut ajanjaksoja, että olen treenannut väärin ja liikaa, tai liian lepsustikin. Mutta kaiken kaikkiaan sanoisin, että ison liekin ja päättäväisyyden ansiosta kehityin ultrille aika nopeasti.
Tahdonvoimalla ja ultraajan uralla on vahva side. Maaliin pääsy on yli 100 km matkoilla väkevää mentaalipeliä. Kisan aikana ajattelin monta kertaa, että keskeytän, mutta sellaiset ajatukset tulevat ja menevät. Keskeyttäminen voi olla sekunneista kiinni, mutta täytyy vain luottaa siihen, että ajatus keskeyttämisestä menee pois. Ja pian taas menee hyvin.
Treenaaminen vie aikaa, mutta minulle juoksu on ihan ykkösjuttu. Juoksu kantaa minua niin paljon, että löydän aina aikaa treenaamiseen. Tämä klassinen sanonta, että energia treenaamisesta ei säteile pelkästään itseeni, vaan ihmisiin ympärilläni, pitää paikkaansa. Kun muistaa sen fiiliksen juoksun jälkeen, ei koskaan tarvitse pakottaa itseä treenaamaan.
Miten huolehdit riittävästä energiansaamisesta ja unesta?
Olen kaikkiruokainen, syön mielestäni aika terveellisesti. Otan ruuan kanssa rennosti, mutta ihailen henkilöitä, jotka panostavat ruokaan. Nukun yöt hyvin, kun pidän huolta hyvästä hiilarimäärästä ja minulle sopii syödä iltapainotteisesti. Rakastan perusarkiruokaa.
Teen paljon smoothieita – niissä on ihanan paljon energiaa, kun tekee tarpeeksi tujut drinkit. Tämmöisenä entisenä smoothiekahvilayrittäjänä, smoothie on tärkeä lasillinen!
Mikä on ollut pitkistä polku-ultristasi vaikein?
Fyysisesti vaikein on vuoden 2019 NUTS Ylläs Pallas. Melkein puolet reissusta meni vatsavaivojen kanssa ja lähes energiatta. Maaliin pääsin lopulta kovan väännön jälkeen.
Henkisesti vaikein kisa oli viime vuoden Vaarojen ultra Kolilla. Mokasin sen ihan itse. Tavoittelin UTTF-liiviä ja olin juossut jo Karhunkierroksen ja NUTS Ylläs Pallaksen. Pallaksen ja Kolin välillä minun tuskin olisi tarvinnut enää juurikaan treenata tehoja muuta kuin ylläpitäen ja parilla täsmätreenillä, mutta elokuussa tunkkasin niin paljon mäkitreeniä, että melkein tukka lähti.
Keskeytys otti kyllä kuukausia päähän – liivi oli jo niin lähellä. Sittemmin olen juossut kaikki tourin kisat läpi, mutta koko touri yhden vuoden aikana on vielä tekemättä.
Millaisia unelmia sinulla on tulevien juoksujen suhteen?
Kyllähän ne pitkät polut vetävät. Vahvuuden, sietokyvyn kehittäminen ja omien rajojen koetteleminen on mun juttu. Tänä vuonna minun piti juosta UTMB, mutta se siirtyi tulevaan koronan takia.
Liivi on myös hakematta, mutta kolmas peräkkäinen vuosi samoilla perusmatkoilla alkoi tuntua toistolta tässä kohtaa, ja toisaalta taas NUTS 300 km matkan kutsuhuuto alkoi voimistua erämaassa. Joten Lappiin on lippu 300 km taipaleelle ensi heinäkuussa. Siitä tulee eeppistä!
Mitä terveisiä haluaisit vielä kertoa blogini lukijoille?
Haluaisin kannustaa kaikkia mukaan lenkille ja tämän huikean lajin pariin. Polkujuoksu ja polkujuoksijat ovat vertaansa vailla.
Samalla haluaisin kannustaa haastamaan itseä pidemmillekin matkoille. Ei kannata miettiä liikaa sijoituksia tai pelätä, pääseekö maaliin. Jos tahtoo, pystyy tekemään mitä vain. Sijoituksella ei ole merkitystä. Ultrien jälkeen kaikilla on sama voittajafiilis maalissa. Tärkeintä on, että suhteuttaa ja siivilöi omannäköisen jutun.
Olen kaiken kaikkiaan ihan fiiliksissä siitä, että olen näin aikuisiällä löytänyt oman intohimoni ja on hienoa jakaa eteenpäin polkujuoksun sanomaa. On kivaa olla tällainen perusultramutsi ja toivottavasti inspiraationa monelle. Nähdään poluilla ja kisoissa. Tyyli on vapaa!
PS. Jos innostuit Elinan ultrajuoksuopeista, kannattaa lukea myös blogijuttuni ultrajuoksija Ville Maksimaisesta täältä!
Olipa ihanan virkistävä haastattelu <3 Tsemppiä ensi kesän kolmesataselle. Siitä tuleekin pidempi palluroiden seuraamissessio.
Kiitos kommentista Poppis! ❤️ Oli tosi inspiroivaa kuunnella Elinan juttuja.