Kevyen juoksuviikon taika

Juoksukunnon kohotuksen yksi juju on kevyt juoksuviikko. Kevyellä viikolla palaudutaan kunnolla edellisistä treeneistä niin, että keho on taas valmis uusiin koitoksiin. Hyvä rytmitys juoksutreenille on esimerkiksi keskiraskas viikko – raskas viikko – kevyt viikko. Oma juoksuohjelmani on noudattanut tällaista rytmitystä niin, että kevyen viikon alkuviikko…

Viime viikkojen tärkeimmät juoksutreenit

Toiset treenit ovat tärkeämpiä kuin toiset. Juoksuvalmennuksessa on se loistava puoli, että valmentaja miettii tärkeimmät treenit puolestani. Hän suunnittelee treeniviikon rytmityksen niin, että tärkeimmät treenit sujuvat mahdollisimman palautuneena. Viikkojen edetessä kovempiin treeneihin tulee myös sopivasti lisää haastekerrointa, valmennettavaa kuitenkin aina kuunnellen. Vaikka olen harrastanut juoksua…

Peruskestävyydellä kohti Nuuksio Classicin ultramatkaa

Päivä päivältä näyttää yhä epätodennäköisemmältä, että kevään pääkisa Färsaarten maraton ei tule toteutumaan. Kisaa tai lentoja ei ole vieläkään peruttu, mutta pitäisin pienenä ihmeenä, että koronatilanne muuttuisi lähiviikkojen aikana niin, että matka toteutuisi. Ulkomaille matkustamista ei myöskään tulla suosittelemaan todennäköisesti vielä pitkään aikaan, joten eiköhän…

Ultrajuoksukuumetta

Talkoilin viime viikonloppuna ultrajuoksuseura Endurancen järjestämässä E24-ultrajuoksukisassa. E24 järjestettiin nyt 13. kertaa ja se juostaan Espoon Esport Arenalla 390 metrin sisäradalla. Nimensä mukaisesti E24 on 24 tunnin juoksukilpailu: kisa alkaa lauantaina klo 12 ja päättyy vuorokautta myöhemmin sunnuntaina klo 12. Kisassa nähtiin huikeita suorituksia, joista…

Sohvaperunasta ultrajuoksijaksi – Villen oppeja ultrajuoksuun

Osallistuin tammikuussa Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 -ryhmän juoksuleirille Varalan urheiluopistossa. Leirin avajaisiltana Ville Maksimainen kertoi meille omasta ultrajuoksuharjoittelustaan. Villen matka pitkien polku-ultrien taitajaksi on ollut huikea. Vielä vuonna 2011 Ville oli tyypillinen toimistotyöläis-sohvaperuna – hän ei juurikaan harrastanut liikuntaa, kunto oli heikko ja painoa oli kertynyt.…

Valmistautuminen NUTS Ylläs Pallakseen

NUTS Ylläs Pallaksen 55 km starttiin on tänään kolme päivää aikaa. Kisan lähestyessä mieli alkaa kääntyä omaan juoksukuplaan. Kohta pääsee juoksemaan tunturiin ja kokemaan yöttömän yön avaruuden. Aiemmat NUTS Ylläs Pallaksen osallistumiseni ovat vuodelta 2016 (55 km) ja 2017 (134 km, ns. perusmatka polkujuoksuslangissa). Tai…

Vuokatti Trail Challenge, osa 2

Vuokatti Trail Challengen kisakertomus osa 2. Kisakertomuksen osa 1 löytyy täältä. 57-72 km Kisan kääntöpaikka Rumo jäi taakse ja juoksu alkaa taas kulkea. Kello käy puolta päivää ja matkaa on tehty noin 12 tuntia. Nyt maali on konkreettisesti metri metriltä lähempänä ja tuntuu mukavalta nähdä…

Vuokatti Trail Challenge osa 1

Vuokatti Trail Challengen kisakertomus. En osaa lyhentää, joten jaan kertomuksen kahteen omaan blogitekstiinsä. ”Äiti, sä näytät ihan siltä kuin sä olisit ollut jossain NUTSin tapahtumassa.” Saavun Vuokatti Trail Challengen kisareissulta kotiin sunnuntai-iltana. Vuokatti (ei NUTSin, vaan Endurance Kainuun järjestämä) oli toinen yli 100 km polku-ultrani ja…

Viisi päivää Vuokattiin

Vuokatti Trail Challenge -ultrajuoksukisaan on nyt viisi päivää. Viisi!! Ja onneksi onkin, sillä tänä viikonloppuna käydyt Nuuksio Classic sekä UTMB ja juoksukaverien upeat suoritukset niissä ovat nostaneet omankin kisakuumeen kattoon. Ensi viikolla mulla on neljä päivää töitä ja perjantaina lähdemme Minnan kanssa junalla Kajaaniin. Loppumatkan…