Mitä tapahtuu, kun aktiivinen kuntourheilija, aina työmatkat bussilla kulkenut keski-ikäinen nainen alkaa kulkea työmatkat autolla? Aikaa säästyy työmatkoilta, mutta samalla arkiaktiivisuus vähenee minimiin ja vaakalukema siirtyy uudelle kymmenelle.
Nykyajan istumatyötä tekevällä ihmisellä arkiaktiivisuus on yleensä vähäistä. Siirrytään autolla paikasta toiseen ja vapaa-aikakin vietetään istuen. Energiankulutus on vähäistä eikä keho saa kaipaamaansa liikettä. Tulee vaivoja ja jumeja ja painoa kertyy helposti.
Itse heräsin arkiaktiivisuuteni vähäisyyteen aivan äskettäin. Olen pitänyt itseäni aina aktiivisesti liikkuvana ja sitä toki olenkin. Teen istumatyötä, mutta koska kuljin aiemmin työmatkat aina bussilla, arkiliikuntaa tuli huomaamatta.
Vielä viime vuonna kävelin työmatkojen yhteydessä helposti puolikin tuntia päivässä. Helmikuun alussa vaihdoin työpaikkaa eivätkä bussiyhteydet uuteen työpaikkaan olleet enää niin kätevät. Arki oli muutenkin jo vähän haastavaa yhden auton perheessä lasten harrastuskuskauksineen, kaupassa käynteineen ja omine menoineni.
Ilman autoa tietyt harrastukset olivat minulta aina poissuljettuja, koska bussilla liikkuminen oli yksinkertaisesti hankalaa. Joskus kuljin juoksutreeneistä bussilla kotiin hikisenä eikä ollut mukavaa palella bussipysäkillä.
Auton myötä arkiaktiivisuus väheni minimiin
Päätin investoida 24 vuoden pääkaupunkiseudulla asumisen jälkeen ensimmäiseen omaan autoon. Tein sovun tuottamani hiilijalanjäljen ja auton mukanaan tuoman rahanmenon osalta, kun vaa’an toisessa kupissa painoi ajan säästäminen ja arjen huomattava helpottuminen. Auton myötä säästäisin lähes tunnin päivässä työmatkoissa.
Oman auton myötä avautui paljon uusia mahdollisuuksia. Nyt pääsisin muitta mutkitta joogatunnille tai tunkkaustreeneihin ja olisin työpäivän jälkeen kotona ihmisten aikoihin.
Sitä en kuitenkaan tullut ajatelleeksi, että hyvinvointia ja peruskuntoa ylläpitävä arkiliikunta vähenisi minimiin! Alkusyksystä havahduin siihen, että painoni oli noussut usean kilon reilussa puolessa vuodessa, vaikka harrastin liikuntaa vähintään 5 h viikossa. Arkiaktiivisuuden vähenemisellä oli varmasti vaikutusta tähän.
Johtiko arkiaktiivisuuden tippuminen ylikuormitukseen?
Ostin viime viikolla uuden sykemittarin, Polar Vantage V:n, ja se kertoo minulle päivittäisen arkiaktiivisuuteni. Mittari kertoi minulle nopeasti, kuinka surkeaksi arkiaktiivisuuteni jää tyypillisenä arkipäivänä. Jos ajan autolla töihin ja takaisin eikä päivään sisälly mitään liikuntaa, suositellun arkiaktiivisuuden määrä on todella vaikea saavuttaa.
Jos teen tunnin juoksulenkin, arkiaktiivisuus ylittyy helposti. Mutta liikuntaympyräni ei tunnu tällä tavalla oikein tasapainoiselta. Silmäni avautuivat miettimään, mikä osuus arkiaktiivisuuden vähenemisellä on ollut kuormittumiseeni.
Viime kuukausina olen harrastanut koko ajan liikuntaa. Suurin osa treeneistä on ollut oikeaoppisesti kevyttä peruskestävyystason juoksua, mutta liikkuessani syketaso on aina vähintään 120 eli selkeästi sykettä nostava.
Olen vakuutellut itselleni, että kevyt juoksu edistää palautumistani, mutta nyt tajusin, että todellinen palautumista ja peruskuntoa edistävä arkiaktiivisuus on puuttunut viime kuukausina kokonaan. Suurimman osan päivästä istun kotona, töissä tai autossa ja jos liikun, treeni tapahtuu toisessa ääripäässä. Ei ihme, että hyvinvoinnin kivijalkani on alkanut rapautua.
Nyt mietin kovasti, miten lisätä arkiaktiivisuutta. Auton myötä säästämäni aika työmatkoissa vain katoaa jonnekin enkä ainakaan käytä sitä arkiliikuntaan. Kaikenlaista kävelyä olisi helppoa lisätä ja erilaisilla kotitöillä saa helposti arkiaktiivisuutta (puolisoni tosin lukee tämän ja saattaa lukea kotitöiden osuuden arkiaktiivisuudessa itselleen edullisella tavalla 😉).
Uskon, että arkiaktiivisuudella, joka ei tähtää kunnon kohotukseen vaan nimenomaan palautumisen edistämiseen ja peruskunnon ylläpitämiseen, on tärkeämpi osuus jaksamisessamme kuin uskommekaan. Mutta jos en tietoisesti ota arkiaktiivisuutta osaksi elämääni, saatan tiedostamattani ylläpitää heikkoa palautumista enkä edistä hyvinvointiani parhaalla mahdollisella tavalla.
Tuleeko sinulla mielestäsi riittävästi arkiliikuntaa ja olisiko jakaa hyviä rutiineja arkiaktiivisuuden lisäämiseen?
Todella mielenkiintoinen keskustelunavaus. En ole aikaisemmin ajatellut hyötyliikuntaa tällaisena kokonaisuuden osasena, mutta kun tarkemmin ajattelen, niin moni tekemäni tai tekemättä jättämäni asia tukee sitä.
Olen juossut pitkään, jo yli 30 vuotta. Siinä ohessa olen kävellyt paljon, jo ihan pakon sanelemanakin. Kantakaupungissa ilman autoa asuessa askelia tulee otettua päivittäin runsaasti, sekä niitä sykettä nostavia, että maltillisempiakin. Tämä voi olla yksi niistä syistä, miksi olen säilynyt ehjänä, vaikka välillä kunnianhimoinen treenaus onkin ottanut vallan.
Musta tuntuu, että lapseni eivät liiku tarpeeksi, koulu kun on lähellä ja niinä iltoina, kun ei ole treeniä, kännykkään tuijottaminen laiskotuttaa entistä enemmän. Niinpä pistän niitä ylimääräisiä (?!) tuntejani kävelylenkkeihin lasten kanssa. Ihan kotimme vierestä lähtee viiden kilsan mittainen kiekka, jonka kävelemme joskus nopeammin, joskus hitaammin. Aina kuitenkin juttelemme kaikesta mahdollisesta ja yhdistämme siihen joskus kauppareissunkin. Maito ja leipä kulkevat koiin kätevästi repuissamme.
Kävelyiltoina jätän suosiolla juoksulenkin väliin. Palauttavalla kävelylenkillä kun saattaa olla kuitenkin suurempi merkitys tulevan juoksukauden ennätyksille, kuin väsyneenä juoksupolulla tahkoaminen.
Toivottavasti saat aikahaasteet ja arkiliikunnan paiskaamaan kättä muun kokonaisuuden kanssa. On tämä arki aikamoinen tilkkutäkki!
Mahtavaa Poppis! Kävelykilsoja saa kyllä helposti lisää, kun keksii tikusta asiaa, lähtee katsomaan jotain juttua tai hakee sen maitopurkin, ja lapsille tulee ihania yhdessäolon muistoja <3 Varmasti sulla on kävely auttanut pysymään ehjänä. Ja tuo on tosi hyvä, että kävelyiltoina malttaa jättää juoksutreenin väliin. Mä kehitin itselleni nyt jonkinlaisen elämäntapakriisin, kun kirjoitin tämän postauksen 😀 Että mitä järkeä on pitää kahta autoa ja ajaa pitkää työmatkaa, kun voisi olla toisinkin. Unelmoin aina sellaisesta työmatkasta, että voisin pyöräillä töihin. Mutta täällä kylällä on lasten hyvä kasvaa ja täällä on paljon hyviä puolia, olen kiintynyt maalaismaisemiin ja Nuuksioon. Ja kun lasten peruskoulu päättyy, pitää sitten miettiä asumiskuvio uudelleen. Sitä ennen mun pitää nyt ehdottomasti lisätä arkiaktiivisuutta. Menen takamus edellä puuhun, jos alan taas painaa jotain maratontreeniä ilman hyötyliikuntaa!
Word. Olen ajatellut ihan samansuuntaisia ajatuksia tänä syksynä, kun asumme väliaikaisesti Walesissa, eikä käytössämme ole autoa. Päivittäin askelia pelkästään yliopistolle ja takaisin kotiin kuljetuista matkoista tulee noin 10 000, kun kotona päivinä, jolloin ei ollut treenejä, määrä saattoi jäädä jopa 2 000:een. Tämä on näkynyt suoraan juoksukuntoni parantumisessa. Olen tajunnut, että kun arkeni sisältää päivittäin aktiivista kävelyä, peruskuntoni kasvaa sellaiseksi puskuriksi, että juoksutreenit ovat kaikki aika lailla kehittäviä ja juoksukuntoa lisääviä. Silloin juoksutreeneistä ei tule myöskään sellaista suorittamista, kun vähempi ja laadukkaampikin määrä puree. Lisäksi kävelemisen ansiosta energiankulutus pysyy niissä luvuissa, että painontarkkailuunkaan ei ole aihetta. Nyt mietin, miten saan järjestettyä arkeni aikanaan myös Suomessa siten, että suurin osa liikunnasta on nimenomaan arkiliikuntaa. Se tuntuu säästävän tehokkaasti myös vammoilta. Olen palautunut täällä maastossa vedetystä kisapuolikkaasta ja kaverin kanssa juostussa 44 kilsan juoksusta muutamassa päivässä, mitä luultavimmin juurikin tuon kävelemisen ansiosta.
Kiitos Salla kommentista, loistavia havaintoja olet tehnyt! Luulen että mulla on ollut sama, arkiliikuntaa tuli ennen aina paljon enkä ole ikinä kärsinyt rasitusvammoista. Sulla tulee tosiaan kävelyn kautta hienosti peruskuntoa ja juoksukunto on hyvä rakentaa siihen päälle. Mun pitää nyt kyllä käyttää työmatkoissa säästynyt aika ensisijaisesti arkiliikuntaan. Aloitin tämän aamun kävelyllä, lounastauolla voisi käydä ulkona ja kävellä vielä illalla. Ja kävellessä mieli lepää vielä jotenkin ihan eri tavalla kuin juostessa. Mukavia marraskuun päiviä sinne Walesiin!