Eilen tuli 2000 km juoksua (ja kävelyä) täyteen tänä vuonna! Juhlava hetki koitti jossain keskellä Nuuksiota Minnan ja Jussin kanssa. Marraskuu näytti parhaat puolensa, kun aurinko näyttäytyi kunnolla pitkästä aikaa. Juoksimme Nuuksion polkuja ristiin rastiin 15 km reilut kaksi tuntia.
Viime viikonlopusta tulikin sattumalta kahden pitkiksen viikonloppu. Lauantai-iltana ihana Poppis lähti mukaan juoksemaan pitkin Helsingin rantoja. Pari tuntia meni kuin siivillä kaikenlaista höpötellessä. Jälkeen päin viestiteltiin, että meillä menee vauhdit tosi hyvin yksiin ja että otetaan pian uusiksi.
Monille marraskuu on vuoden pahin kuukausi. On pimeää, mutta ei lunta, ja koko pitkä ja kylmä talvi on vielä edessä.
Minulle marraskuu on ollut tänä vuonna yllättävänkin helppo. Pidän luonnon pelkistyneisyydestä. Ei mitään ylimääräistä, ei ylitsepursuavaa rehevyyttä (heinäkuu ei ole mun suosikkikuukausi). Pimeyskään ei ole haitannut. Sama se, tuleeko pimeää viideltä vai seiskalta.
Marraskuun alkupuoli hujahti mukavasti marrasputkessa. Siinä juostaan tai muutoin liikutaan vähintään 25 min joka päivä. Putki oli ihan huippu juttu, kun muutoin olisin varmaan kärvistellyt välitilafiiliksissä ja ahdistunut liikkumattomuudesta. Nyt oli sopiva positiivinen pakko lähteä liikkumaan joka päivä.
Piti kuitenkin todeta, että ehkä marrasputki ei ole mun juttu. Juoksu ei oikein kulkenut marraskuun ensimmäisillä viikoilla ja tuntui, etten ole vieläkään palautunut syyskuiselta Vuokatti Trail Challengelta. Peruskestävyysvauhdit ovat pudonneet järkyttävästi – esimerkiksi polkupitkisten keskivauhti on ollut noin 9:30 min/km ja sykkeiden nousua on saanut varoa.
Lisäksi marrasputki katkesi viime torstaina, kun en vaan jaksanut lähteä lenkille pitkän työpäivän jälkeen, ja jalat kaipasivat lepoa. Enkä mollanut itseäni siitä yhtään.
Ja katso: yhden kunnollisen lepopäivän jälkeen perjantain peruskestävyyslenkki kulki. 9 km, 6:13 min/km keskivauhtia, 146 keskisykkeellä. Ja mikä tärkeintä, juoksu tuntui helpolta. Sellaista fiilistä ei ole vielä ollut syyskuisen Vuokatti Trail Challengen jälkeen.
Kiitos mahtavasta lenkkiseurasta! Mulla taisi tulla puolet sun kilometreistäsi kasaan yhteisellä lenkillämme. Vuodet eivät ole kilometreissä laskettuna eikä muutenkaan toistensa kaltaisia.
Ensimmäistä kertaa marraskuu on mielessäni kaikkea muuta kuin synkeä. Pimeys on ollut oikeastaan ihan tervetullutta. Hassua, miten omaa asennetta säätämällä arjesta voi tulla helpompaa.
Otetaan pian uusiksi!
Kiitos itsellesi lenkkiseurasta ja kiva kun kävit blogissa! Asenteella voi tosiaan vaikuttaa paljon omiin fiiliksiin. Kohtahan se päivä alkaa taas pitenemään! 🙂