Pari sanaa unesta

Tällä viikolla olen miettinyt unen merkitystä hyvinvoinnille. Keväisin unentarve usein vähenee, mutta samalla sisäinen kello herättää välillä turhankin aikaisin. Saatan herätä ensimmäisen kerran aamuyöllä ja jos mielen päällä on paljon asioita, ne alkavat pyöriä päässä. Asioiden ei tarvitse edes olla erityisen stressaavia, kunhan vain laukkaavat päässä kuin ravihevoset!

Olen lähes koko aikuisikäni ollut huono nukkuja. Tai ehkä unirajoitteinen olisi oikeampi sana. Tarvitsen säännöllisen unirytmin ja iltaisin mun pitää päästä nukkumaan tiettyyn aikaan. Myös tietyt iltarutiinit ovat tärkeitä. Kunnon iltapala ja kirjan kanssa rauhoittuminen ennen nukahtamista. Kännykän olen jättänyt aikoja sitten pois makuuhuoneesta ja käytän perinteistä herätyskelloa.

Uni on mielenkiintoinen juttu. Miksi toiset nukkuvat aina hyvin ja toiset huonommin? Leeni Peltonen kertoo kirjassaan Valvomo niin sanotusta toiminnallisesta unettomuudesta – haitallisista ajattelu- ja käyttäytymismalleista, jotka saavat aikaan huonounisuutta. Mahtava juttu tässä on se, että moni pystyy vaikuttamaan huonounisuuteensa omilla toimintatavoillaan.

Minullakin levoton uni liittyy selvästi toimintamalleihini. Sisäinen suorittajani tykkää suunnitella asioita ja miettiä menneitä ja sitä pitää välillä käskeä olemaan hiljaa. Nuorempana se oli paljon vaikeampaa, ja nykyään sisäinen suorittaja on useimmiten hiljaa öisin.

Sisäisen suorittajan vaientaminen on oikeastaan myös yksi syy sille, miksi juoksen. Moni juoksija tietää kyllä, että juoksustakin tulee helposti suorittamista. Kerätään kilometrejä, vertaillaan omaa suoritusta toisten suorituksiin ja unohdetaan kevyet lenkit ja palautuminen. Kyllä minäkin tykkään tutkailla Polaria ja saan tyydytystä kertyneistä kilometreistä.

Mutta ennen kaikkea juoksu on mulle meditaatiota, mun omaa mindfulnessia. Juoksu etenkin poluilla on monesti ainoa paikka, jossa olen sataprosenttisesti läsnä ilman muita virikkeitä. Kiireisenkin päivän jälkeen kierrokset laskevat aika tehokkaasti, kunhan pääsee metsään.

Hienosta lenkistä jää myös muistijälki aivoihin. Kun illalla suljen silmät – tai jos herään yöllä ja sisäinen suorittaja yrittää saada juttukaveria – on helppo palauttaa mieleen, miltä juoksupolku tänään näytti ja tuntui. Se rauhoittaa mielen kaikkein parhaiten.

Ylipäätään on tärkeää suunnata huomio omiin vahvuuksiin ja asioihin, jotka ovat hyvin. Okei, huonounisuus on mun heikko kohtani, mutta mulla on paljon keinoja, joilla voin vaikuttaa omaan nukkumiseeni. Uskon vahvasti siihen, että ihminen on rutiiniensa summa. Kyse on vain siitä, mille rutiineille antaa vallan – haitallisille vai hyvinvointia edistäville?

Kauniita unia sulle! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *